Destroy All Monster-yhtyeen 'ura' oli kaksivaiheinen; se perustettiin 1973 Michiganin yliopistossa opiskelleiden taideopiskelijoiden kesken, joihin kuului laulajatar Niagaran (Lynn Rovner) ohella Jim Shaw, Cary Loren ja Mike Kelley, joista jälkimmäinen niitti myöhemmin mainetta nykytaiteen kärkinimenä (kuten myös Shaw). Kelley kuoli muutama vuosi sitten.
Bändi soitti artsyilyä ja esikuvina olivat Sun Ra, Velvetit, beat-runous ja niin edelleen. Yhtye keikkaili ja julkaisin yhden omakustannekasetin, kunnes 1976 Shaw ja Kelley muuttivat Kaliforniaan. Destroy All Monsters joutui miehistönvaihdoksiin ja käymistilaan jolloin yhtyeeseen tulivat mukaan Ron Asheton ja Mike Davis - Stooges ja MC5 taustaiset miehet. Niagara rupesi seukkaamaan Ashetonin kanssa, jolloin entinen poikaystävä Lorenkin häippäsi yhtyeestä, jolla oli nyt täysin uusi miehistö ja linja.
Punk-musiikki noteerattiin kyllä muualla, mutta Destroy All Monsters esiintyi ensimmäisistä virallisista julkaisuista (joukko singlejä 70-luvun lopussa) huolimatta hyvin paikallisesti Detroitin ja Ann Arborin seudun baareissa ja ravintoloissa. Bändin loppukin oli pitkä ja hiljainen - toiminta hiipui hiljalleen 80-luvun puoleen väliin tultaessa.
Hyvää rock'n rollia Niagaran vokalisoinneilla, joista joko pitää tai ei. Omaan korvaan se nostaa tämän pois sieltä perus-Detroit karsinasta ja on aika punk. Vanha rähmäkäpälä Ashetonkin oli tässä välissä oppinut soittamaan ja nakittelemaan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti