Suurin aarteisto kolmimetrisessä hyllystössä on kotimainen 70-luvun edistyksellinen jazz-musiikki, jota ei helpolla kuule kokonaisuuksina internetistäkään. Mainittakoon myös, että hyllystä löytyvät kuunteluharvinaisuudet, kuten Eero Koivistoisen 'Valtakunta' ja Cumuluksen 'Sirkustirehtöörin pieni sydän' ynnä muut. Katsantakannasta riippuen huvittava piirre on myös, että useista vinyyleistä näkee selvästi, ettei niitä ole paria kolmea kertaa enempää pyöräytetty soittimissa.
Jazz-levyihin palataan varmasti myöhemmin, mutta yksi paikalliskirjastojen kulttuurituki/teko oli aikanaan ottaa usein muutama paikallisen yhtyeen tai muusikon levy. Tällainen on Hannu Seppäsen 'Katurock'. Seppäsestä tai levystä löytyy yllättävän vähän tietoa intternetistä, mutta musiikkia vielä laajemmin seuraava kaverini osasi valistaa, että Seppänen toimi 70-luvun puolivälissä Äimä-yhtyeessä, joka levytti pari singleä Lovelle. Hän levytti myös soolosinkun samalle levy-yhtiölle ja instrumentaatiosta ja tyylistä voisi olettaa hänen opiskellen musiikkia; erityisesti kansanmusiikkia.
Levyn takakanteen on painettu miehen osoite Myllykoskella. Levyn on julkaissut mystinen Zero Records, josta en jaksanut kaivaa enempää, sillä saman nimisiä lafkoja on ympäri maailmaa: satoja. Etukanteen on kirjoitettu nimibiisin sanat, eivätkä ne kuulosta yhtään hullummilta. Musaa ja menoa voisi kuvailla sanalla pelimannihenki Seppäsen soittaessa akustiset kitarat, huilut, lusikat ja niin edelleen. Rytmiryhmänä toimii kaksikko Harri Vainiola ja Jussi Tamminen. Näistä ensin mainittu taitaa olla nykyisin jonkinnäköinen kapellimestari? Seppäsen pääinstrumentti levyllä on kuitenkin kaksirivinen harmonikka, joka tuo menoon mukaan tuohon aikaan vähän harvinaisempaa cajun-maustetta. Kansikuvissa artisti soittaa haitariaan sananmukaisesti kaduilla pitkin Euroopan metropoleja. Biisit ja lyriikka ovat oikeastaan aika hyviä ja Seppäsen katusoitosta ja elämästä kertovat laulut tuovat mieleen muutamaa vuotta aikaisemman Tuomari Nurmio materiaalin hänen käyttäessään laulussaan lainien lopussa vielä voimakasta vibraattoa. Hank Williams ja Woody Guthriehan tässä soi. Mukana on myös ruohonjuuritason kritiikkiä vallitsevaa menoa, kulutusta ja kiirettä kohtaan. Koko levyltä huokuu voimakas pelimannimeininki. Laulubiisien välissä on lyhyitä insrtuvetoja.
Seppäseltä on ilmestynyt muitakin levyjä ja pitää tsekata ne. Sen verran mukavan kotikutoista ja aitoa pelimannihenkeä tästä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti