Yhtye perustettiin jo vuonna 1976 Dennis Dragonin ja Drew Steelen toimesta. Ensin mainittu oli kalifornialainen klassisen säveltäjän poika, jonka veli oli 70-luvun alkupuolella menestyneessä top10 yhtyeessä ja jonka oma urakin oli alkanut jo pitkälti 60-luvun alkupuolella soittaen rumpuja lukemattomissa bändeissä ja säveltäen soundtrackkeja surf-elokuviin. Drew Steele oli taas edellistä kymmenen vuotta nuorempi kloppi, joka tutustutti Dragonin uuteen musiikkiin ja bändeihin, kuten Ramonesiin ja niin edelleen. Monista surf-bändeistä poiketen kaksikko myös surffasi oikeasti.
Bändiltä ilmestyi neljä pitkäsoittoa; ensimmäinen vuonna 1979, kaksi muuta vuoteen 1982 mennessä ja viimeinen vielä vuonna 1988. Kaksikko on näillä kaikilla levyillä, muiden soittajien vaihdellessa. Uran pituus ja kaari tuo mieleen Devon, eikä ura ole ainoa asia, josta näin käy, sillä Surf Punksia voinee ehkä pitää jonkin näköisenä 'köyhän miehen Devona'. Mukana on hyvää, tai ainakin tarttuvaa biisintekotaitoa, napakkaa soittoa ja tuotantoa, vähän synia ja paljon tahallista urpoilua. Viimeksi mainittu tosin sijoittuu Surf Punkseilla tyhmänilkeän satiirin sijasta parodiaan kalifornialaisesta surf-elämäntyylistä, johon sijoittuu voimakasta seksismiä, ulkonäköihannointia ja pajautusbailandomenoa. Lavalla näkyi urpoja hattuja, nykivää liikettä, meteliä ja surffilaudan muotoon sahattuja kitaroita.
Surffareitten reviiririidoista ja nurkkakuntaisuudesta (Malibu, Diego, Ventura jne.) nimen saanut levy on tanakasti tuotettu ja tuo edellä mainitun akronilaisbändin lisäksi mieleen muutamaa vuotta myöhemmin esiin nousseen, alunperin seksismillä ja urpoilulla suosioon kohonneen Beastie Boysin. Se tietysti selittäisi monta vuotta myöhemmin ilmestyneen Surf Punksien viimeisen levyn ajankohdan. Eihän tämä mikään maailmaa mullistanut klassikko ole, mutta sopii takuulla kesäisen kaljoittelun taustamusaksi. Soitetaan kovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti