torstai 23. huhtikuuta 2015

Ministry - Jesus Build My Hot Rod 1991



Kuubalaissyntyisen Al Jourgensenin muusikkoura alkoi vähän erilaisissa merkeissä, kuin mistä hänet on myöhemmin tunnettu. Toki musiikki perustui alussakin vahvasti elektronisten soitinten hyödyntämiseen, mutta 80-luvulla ilmestynyt debyytti nojasi laulu- ja lausuntatyyliä myöten brittiläiseen 80-luvun elektro-poppiin. Ministryn alkuperäiskokoonpanokin oli vain äkkiä kasattu porukka, jolla pääsi soittamaan keikkoja. 80-luvun loppua kohden mukaan ilmestyivät metallikitarat joita yhdistettiin sämpleihin ja rumpukoneisiin, joiden lisäksi livesoitossa lavalle tuotiin vielä kaksi rumpalia. Lopputulos miellytti aikansa industrial-ug piirejä sekä metallifaneja ja yhtyeen rehellisesti sanoen tänäkin päivänä armottomalta kuulostavasta soundista tuli yllättävän suosittua.

Suosio ja levy-yhtiön edellisen levyn kohtuullisen menestyksen innoittamana antama jättimäinen ennakkosumma mahdollistivat kuitenkin jo varhaisnuoruudestaan asti narkomanian rajalla hoippuneen Jourgensenin siirtymisen kokopäivänarkkariksi. Yhtye kiersi ja eli studiossa Jourgensenin nuokkuessa ja heräillessä piikittäen itseään vuoron perään heroiini- ja kokaiiniannoksilla, jota täydennettiin lsd:llä ja ennenkaikkea crack-piipulla. 'Luova kaaos' veti puoleensa myös muita hulluja, joista osa oli täysnarkkejä, osa Jello Biafran tyylisiä muuten vain hulluja. Yhtye jakaantui studiossa ja kiertueilla (joilla sikailtiin pitkän kaavan kautta) narkkeihin ja Jourgensenin nimeämään 'kirjakerhoon', jotka eivät voineet sietää toisiaan. Jälkimmäiseen kuului Ministryn kultakauden läpi ollut ja yhtyeen alle ainoana nimensä saanut Paul Barker ja Chris Connely. Barker lähti yhtyeestä Jourgensenin päästyä kuiville 2003 niskassaan Alin ja 'managerivaimon' syytökset rahallisesta ja musiikillisesta kusetuksesta. Rivien välistä ei ole kuitenkaan vaikea lukea, että bassoa soittanut Barker oli juuri se, joka piti yhtyeessä jonkinnäköistä rotia yllä. Niin, että levyt olivat aikataulutettu, miksattu ja edes kasattu yhteen. Eikä hänen toimestaan loppuvaiheessa annettu kenellekään niin paljon rahaa, että olisi saanut itseään hengiltä huumeilla, vaikka yritys oli kova..

Mutta itse kappaleeseen. Jesus Build My Hot Rod ilmestyi singlenä ennen seuraavana vuonna ulostettua suuren yleisön tietoisuuteen noussutta 'Psalm-69' levyä ja oli kalkkiviivoille asti levyn ainoa valmis kappale. Yhtiö alkoi kysellä levyn perään annettuaan bändille huiman 750 000 dollarin ennakon, joka meni tarinan mukaan suoraan ränniin ja sekoiluihin. Jourgensenille tuli kiire tarjota yhtiölle edes single ja bändi meni studioon seuranaan legendaarisen sekoiluporukka Butthole Surfers-yhtyeen Gibby Haynes - tuohon aikaan kokopäiväinen crack-narkomaani. Haynes veti ennen sessiota pullon viskiä ja laulun vokaalit olivat tällä selvä, eli kännistä nonsensea "Ding a ding dang my dang a long ling long" ja putosi oton lopuksi tuolilta. Päälle heitettiin kasa elokuvasämplejä, pohjalle 4/4 rumpukonebiitti ja kitarat soittavat riffin tietävien mukaan 5/4 jaolla. Klassikko oli syntynyt ja soi Beastie Boysien leikkaaliimaa 'Sabotagen' kanssa sukupolvemme ördäyksen takana.

Jourgensenin mukaan single myi 1,5 miljoonaa kappaletta ja jos edes kolmasosan poistaa legenda-leikkurilla, niin hittihän tämä oli. Yhtye sai levy-yhtiöltä toiset 750 000 täyspitkän viimeistelyyn, mikä käytettiin ennalta arvattavalla tavalla huumeisiin ja levy 'Psalm-69' rykäistiin äkkiä kasaan. Rolling Stonesin pahimpien narkkiaikojen hengessä pitkäsoitto oli kuitenkin olosuhteista huolimatta, tai johtuen kohtuullisen hyvä, myi törkeästi ja on kestänyt aikaakin ihan hyvin.

Ei kommentteja: