Ranskalaisilta ei tunnetusti suju rock'n roll.
Mutta tunnelmapalat ne elostelijat osaavat.
Air-yhtyeen esikoislevy naitti tekijäkaksikon tyylikkään synapopin retroilun ja akustisten biisien kanssa. Ilmestyessään paketti kuulosti hivenen vedätykseltä.
Nyt bändin retroilu onnistuu kuulostamaan yhtä aikaa sekä menneisyydeltä, että tulevaisuudelta. Duo lainailee häpeilemättä 70-luvun ranskalaisten elokuvien musiikkiraitoja ja soittaa kiillotetut biisit äärimmäisen tyylikkäästi ja puhtaasti. Viimeksi mainittu on tosin samalla levyn ja bändin heikkous. Mutta toimii ja moog-syntetisaattoria kuuntelee edelleen enemmän kuin mielellään.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
13 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti