lauantai 12. joulukuuta 2009

The Germs - MIA (kokoelma) 1993

MIA pitää sisällään miltei koko Germsin tuotannon vuosilta 1977-80.
Germs oli Los Angelesin punk-skenen alkuaikojen tärkeimpiä bändejä. Yhtye jätti jälkensä myös myöhempään amerikkalaiseen alternative-rokkiin.

Germs oli sikäli mielenkiintoinen bändi, että se operoi hetkenä, joka oli punkin alkuajan 'soita miten ja mitä haluat' ja sitä seuranneen ryppyotsaisen hardcoren välissä. Darby Crashin keulima yhtye oli erittäin innovatiivinen siinä määrin, kuin se punkin sapluunassa on mahdollista.
Crashilla oli kuitenkin päähänpinttymä itsetuhoisesta ja suosion ulkopuolelle jättäytyvästä antirock-starasta, jonka hän vei loppuun ottamalla yliannostuksen heroiinia. Vaiettu salaisuus oli myös, että useat (myöhemmin niin homokammoisten) HC-piirien alkuaikojen vaikuttajat olivat homoseksuaaleja. Niin myös Darby Crash. Hänen itsemurhansa joulukuussa 1980 lopetti myös Germsin klassisen kokoonpanon tarinan.

Myöhemmin Nirvanan tullessa suosionsa huipulle, Kurt Cobain palkkasi esikuvansa ja Germsin primus motorin Pat Smearsin kitaristiksi keikkakokoonpanoon. Smears soitti myös alkuajan Foo Fighterissa.

Ei kommentteja: