sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Klaus Schulze - Cyborg 1973

Cyborg on Klaus Schulzen toinen soololevy ja kuulijastaan riippuen yksi miehen parhaista tai tylsimmistä levyistä.

Tangerine Dreamissä ja Ash Ra Tempelissä ehtinyt mies siirtyi soolourallaan rummuista täysin kosketinsoittimiin. Ensimmäisellä 'Irrlicht'-soololla hänellä oli käytössään vain urut, efektilaitteet ja konservatorion opiskelijoilta saamat sinfoniaorkesterin harjoitusnauhat. Kengännauhabudjetilla toimineelle Schulzelle tämäkin sopi hyvin hänen äänittäessä levynsä kotistudiossaan.

Samassa mestassa ja samoilla eväillä tehtiin myös kakkoslevy Cyborg. Tosin tällä kertaa mukana oli ensimmäistä kertaa VCS-3 syntetisaattori. Orkesterinauhat joutuivat tälläkin kertaa saksimisen ja parsimisen kohteeksi, tuoden levylle rikkaamman äänimaiseman, jollaista ei tuolla budjetilla olisi muuten saatu. Levy oli ilmestyessään tuplavinyyli, joka piti sisällään yhden biisin kullakin puolellaan. Suhinaa, mutta oikein hyvää sellaista.

Seuraavilla levyillä Schulze siirtyi askel askeleelta kohti enemmän sekvenssoitua kamaa, saavuttaen lopulta oikeaa suosiotakin 'Moondawn'illa. Paitsi Saksassa, jossa piti odottaa vielä pari vuotta, että profeetta tunnettaisiin omalla maallaan.

Ei kommentteja: