Kusetuksen vuosikymmenet

Eri medioissa, blogeissa ja boardeilla on ollut viimeisen kuukauden aikana kova hinku tärkeyttää kuluneen vuosikymmenen bändit, ilmiöt ja levyt.

Musiikin jaksottaminen vuosikymmenittäin on kuitenkin vähän halpaa ja palvelee lähinnä Back to the Sixties yms. kokoelmien myyntiä. Toki moni musiikkityyli muodostui, tai kaupallistui tiettynä vuosikymmenenä (tai vuosikymmenen vaihteessa..), mutta esimerkiksi punkista muistetun 70-luvun vuosina soi yleisimmin kuitenkin juustoinen proge ja sisällötön jytä tai disko eikä punk. Ajalliset raja-aidat ovat siis keinotekoisia ja turhia. 50-luvun levytys on minulle tuore sillä hetkellä, kun kuulen sen ensimmäistä kertaa. Jos se on hyvää musiikkia.

Toki musiikin historiassa yksi asia vaikuttaa toiseen, mutta kaupallisessa pop-musiikissa kaikki on ollut kierrätystä pitkälti 60-luvun alun jälkeen. Tahti vain on kiihtynyt ja tyylit pirstoutuneet. Musiikin tekemiseen ovat vaikuttaneet lähinnä tietyt tekniset innovaatiot ja soitinten halpeneminen. Jälkimmäinenkin saapui Suomeen vasta uuden aallon myötä, jolloin rokin soittaminen muuttui rikkaiden penskojen harrastuksesta kaiken kansan (ts. nuorison) huviksi.

Vuosikymmenen sijaan voisin listata kuluneen vuoden jutut;

1. Spotify : Nyt voi laillisesti olla ostamatta levyjä..

2. Levymyynnin alamäki : Niin paljon kuin pidänkin lp-pituudesta, en itke Idolssien ja Smurffien ruokkimien levy-yhtiöiden menetystä vallasta.

3. Asa : Loppuasukas - Ilmestyi jo vuonna 2008, mutta siirtyi kestokuunteluun vasta viime keväänä.

4. Black Sheep : S/T ja Kiss My Sweet Apocalypse - Julian Copen larppi-bändin kaksi loistavaa ja loistavan hiomatonta levyä, joissa mellotron kohtaa nuotiolaulut, helisevät akustiset kitarat ja puolen tunnin syntetisaattori-dronen.

5. Wire-lehti : Nettiaikanakin joku lehti pystyy edelleen olemaan tuore, nopea ja ajan edellä. Tai sen ulkopuolella.

6. 80-luvun synapop : Tästä kamasta on tullut tehtyä monta hyvää löytöä. Muistan suhteellisen hyvin tuon ajan, eikä synakama ollut normaalin suomalaisen (lisätään tähän nyt se hetero) pojan musaa. Ennakkoluulot sikseen, parhaimmillaan erittäin kunnianhimoista musiikkia.

7. Wilcon keikka - Huvilateltassa tuli todistettua, että toimii livenäkin.

8. Michael Jackson : Kummajaisen kuolema nosti hänet taas esille. Tällä kertaa jopa musiikissakin. Kuolema antoi myös näemmä anteeksi kaikki häntä koskeneet syytökset hämäristä puuhista.

Huonoin musiikkikokemus : Sebastian Bach Cooperin keikan lämppärinä. Vain aivonsa vaurioittaneet tai 90-luvun alkuun jättäneet tyypit voivat digata tälläistä. Miehen uusi 'nu-metal' oli tietenkin paskempaa, kuin vanhat hitit. Jos se on edes mahdollista.

Ai niin; Y2k Will Rise Again!