perjantai 29. tammikuuta 2010

Moog Taurus

Levyhylly on ajautumassa pitkälliselle sivujuonteelle erikoisten sähköisten soitinten kanssa. Osasyynä on varmasti allekirjoittaneen nykyinen harrastus syntetisaattoreiden kanssa, mistä johtuen on tullut kuolattua erinäisiäkin soittimia. Lottovoiton osuessa kohdalle himaan hommataan keittiöremontin sijasta jokin Moogin syntetisaattoreista. Aivan varmasti.

Sitä odotellessa voi tutustua historian varrella olleisiin outouksiin.

Bassopedaalit eivät ole mikään uusi juttu, sillä jo 60-luvulla erikoismiehityksessä olleet bändit (mm. Doors) korvasivat basistin juuri kosketinsoittajan soittamilla bassopedaaleilla. Mustien basistien tuodessa valitettavan hyvät taitonsa kehiin, pedaaliyrittäjät kuitenkin vähenivät. Niillä ei nyt ihan samanlaista elastista groovea saanut aikaan.. mutta eivät kokonaan. Progen ja 'haastavamman' musiikin puolella otettiin 70-luvun loppupuolella käyttöön basso-syntetisaattorit, joita kuuli mm. Zeppelinin, Rushin ja Policen esityksissä.

Pelkkien bassoäänien lisäksi ääniä voitiin muokata oskilaattoreilla, jolloin saatiin aikaan todella rouhean kuuloista tavaraa. Moogin Taurus (etenkin malli II) oli tämän soitintyypin lippulaiva. Hommaa ei kestänyt pitkään, sillä laitteiden kehittyessä ja Midi:n tullessa kuvioihin myös bassosynat siirtivät pienempään kokoon ja pöytämalliin. Tai kokonaan polyfonisen perussynan sisään. Mutta ainakin itse keksisin tuolle heti käyttöä.

Iloisena uutisena Moog on tuomassa markkinoille pitkälti Taurus II:seen pohjautuvan Taurus III:sen. Eli lottokuponki taas kioskille.

8 kommenttia:

Petri Lahtinen kirjoitti...

pikkubroidilla olis Voyager myynnissä, interested? :-D

kiitos muuten tuosta Frusciante-albumin kehuskelusta, on muuten stnan kova levy!

Rolf Jacksen kirjoitti...

Ainakaan tän viikon Veikkaus-rivit eivät vielä täsmänneet.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Onko muuten sun broidin soittama syna siinä Grandioosa Fantasiassa?

On hyvän kuuloinen.

Petri Lahtinen kirjoitti...

Ei, se on ihan ite soitettu ja minimogue-vst:llä vedelty. Oikeeta voaygeria on biisillä nimeltä microgravity

Rolf Jacksen kirjoitti...

Jokatapauksessa hienon kuuloinen leadi.

Minimogue on kyllä aika hyvä. Oletko kokeillut samanlaista ARP 2600:sta?

Petri Lahtinen kirjoitti...

siis onko arpista joku freeware vst olemassa, minimoguehan on ilmainen

Rolf Jacksen kirjoitti...

^Kyllä. Sen nimi on Arppe 2600.

Petri Lahtinen kirjoitti...

kiitos vinkistä, täytyy tsekata