Ambient-veteraanien levyt jatkuvat Levyhyllyssä. Edelliseen Orbin levyyn verrattuna tästä levystä on vaahdottu ennakkoon tietyissä piireissä huomattavasti enemmän. Onhan se.. no Brian Enon levy.
Enoa vähemmän tunteville kerrottakoon hänen tuottajana ja yhteistyökumppanina pärjänneen kohtuullisen hyvin. Oma soolotuotanto on ollut sitten kaupallisesti haastavampaa.
Eihän Eno ainoa tässä tyylilajissa ole ollut, mutta 'pohtivana' artistina hän on pystynyt pukemaan sanoiksi paljon tästä musiikistaan. Tai onko tämä nyt edes varsinaisesti musiikkia, vai ääniveistoksia?
Ennakkomaistiaisten perusteella levyltä oli syytä odottaa vähän yllättävämpää tavaraa. Noisea ja jotain nykyelektronisia rytmejä. Itse levy paljastuu kuitenkin muuten rytmin paukuttelusta huolimatta aika perinteiseksi Eno-ambientiksi viipyilevine kaikupianoineen. Ehkä hivenen läppäri-ambientin kuuloistahan tämä on, mutta erittäin kelpo levy. Kiva, että hän julkaisi vielä levyn, vaikka pitääkin musiikkibisnestä valaanrasvakauppana.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
3 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti