Ensimmäinen Flaming Lips levyni oli 'Hit to Death in the Future Head', joka ei hyvistä hetkistään huolimatta osunut juuri mihinkään oikeaan kohtaan. Yhtye katosikin näkökentästä ilmestyen vain jonkun lehtikirjoituksen muodossa lopettamisen partaalla olleen bändin järjestäessä festarien parkkialueelle performanssin 40 autostereon voimin soitettavasta äänityksestä. Heipä hei.Edeltävä 'Clouds Taste Metallic' ei todellakaan ollut täyttänyt levy-yhtiön sille antamia odotuksia. Olihan yhtye kuitenkin osunut aiemmin pikkuhittiin 'She Don't Use Jelly' biisillään. Clouds.. oli myös viimeinen levy, jolla soitti kitaristi Ronald Jones ja joka perustui kitarameteliin. Tosin viimeisin 'Embryonic' perustuu meteliin ilman kitaroita.
Näistä lähtökohdista katsoen Wayne Coynen vaahdotessa silmät eri tasossa uudesta albumista, joka koostuu neljästä eri levystä joita soitetaan yhtäaikaa eri cd-soittimissa ja musiikissa saavutetaan tila, ainakin itse suhtauduin levyyn enemmänkin kuriositeettina. Eikä sitä levykauppoihin hirveästi tilattukaan. Tästä syystä omakin Zaireeka-kokemukseni on saavutettu kirjaston lainalevy(i)llä. Mp3-aikana levyt pystyy myös kätevästi rippaamaan ja soittamaan yhtäaikaisesti winampilla. Tosin musiikin ja tilan yhdistelmä ei tässä taideteoksen väärinkäytössä toimi sitten ollenkaan, vaan oikeaoppisesti levyjen pitäisi soida asunnon eri huoneissa muodostaen yhden paikasta toiseen liikkuessa vaihtuvan kokonaisuuden.
Zaireeka nimenä muodostui Coynen mukaan (silloinkin) kaoottisessa tilassa olleen Kongon valtion ja 'Heureka' huudahduksen yhdistelmästä. Jep. Lopullisia totuuksia.
Itse musiikki on lopulta yllättävänkin perinteistä poppia, mitä nyt raidat saa vähän orgaaniseen epäsynkkaan. Biisit ja meininki muistuttavat kuitenkin aika paljon seuraavaa 'Soft Bulletinia', lukuunottamatta kuunteluun vaatimaa lisävaivaa. Mielenkiintoinen kuriositeetti, jonka kyllä poistan hyllyyn heti kun tulee vastaan. Ei ole vain näkynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti