perjantai 7. tammikuuta 2011

George Harrison - All Things Must Pass 1970

Tätä levyä pidetään yleisesti John Lennonin 'Plastic Ono Bandin' kanssa entisten Beatles-jäsenten parhaana levynä. Tältä levyltä puuttuvat kuitenkin Yokon ulina sekä lapsuuden ja narkkariuden traumoissa rypeminen (tosin niiden tilalla on aika paljon uskonnollisuutta).

Kuten aikaisemminkin olen horissut Beatlesin ryhmädynamiikasta, George Harrison oli pitkään pääsäveltäjäkaksikon varjossa eikä oikein saanut biisejään heidän levyilleen. Tosin viimeisellä levyllä hänen pahin alistajansakin McCartney joutui myöntämään Harrisonin kappaleiden olevan yhtä hyviä, kuin hänen ja Lennonin. Jossain tapauksessa jopa parempia.
Joka tapauksessa näitä biisejä jäi hirveät kasat pöytälaatikkoon, eikä niitä yhtyeen aikana viety demottamista pidemmälle. Tästä kasasta syntyi Harrisonin kolmas soololevy All Things Must Pass.

Biisejä oli niin paljon, että tämä levy on alunperin julkaistu tripla-vinyylinä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jonkun soololevy tuli kyseisessä muodossa, eikä tätä ole tämänkään jälkeen hirveästi nähty.
Pituudessa onkin levyn haaste. Alun kuuntelu sujuu helposti ja Harrisonin tavallaan hartaanomaiset kappaleet omaavat koukun, jota en osaa sen tarkemmin selittää, mutta pitävät sisällään jotain aidosti mielenkiintoista. Kuitenkin neljänkymmenen minuutin kohdalla alkaa jo tuntua kisaväsymystä, sillä kappaleet ovat kuitenkin perinteisiä biisejä ja instrumentaaliset irtiotot ja kevennykset loistavat melkein poissaolollaan. Silti levy pitää silloinkin otteessaan 70-luvun dylanmaisella puolihuolimattomalla menolla.
Levyn soittajakavalkadi on myös melkoinen; pelkästään rumpujen takana istuvat Ringo Starr, Ginger Baker, Phil Collins, Jim Gordon ja Alan White.
Levyn suurin hitti oli surullisenkuulu 'My Sweet Lord', jonka plagiointisyytteitä puitiin vuosikausia oikeudessa. Harmillisesti levyn mainetta mustannut biisi ei ole edes levyn parhaimmasta päästä esimerkiksi verrattuna vaikka nimibiisiin. Levyn loppua kohden meno vaihtuu vielä aika sähköisiin tunnelmiin.

Aikanaan Beatlesien yhtyeen jälkeisien soololevyjen nimiä ja kappaleiden sanoituksia kaiveltiin tikuilla yrittäen löytää kettuiluja ja kuittailuja muille bändin jäsenille (paitsi Ringon tapauksessa). Tämänkin levyn nimi voidaan tulkita siinä valossa.

All Things Must Pass on omassa mielessäni kasvanut myyttisiin mittoihin, koska vasta nyt pääsin kuuntelemaan tämänkin klassikon. Kaikesta pituudesta huolimatta täytyy myöntää, että se on aika hyvä (tripla)levy.

1 kommentti:

Tarkkailija K kirjoitti...

Kyllähän tämä on helvetin hieno levy, jolla Harrison pyyhkii Paulin post-Beatles tuotannolla lattiaa mennen tullen.

Hienointa levyssä on mielestäni se, että vaikka Harrisonilla oli selkeä näyttämisen tarve, se ei kuulu levyllä yliyrittämisenä. Hieno, mutta hiukan ylipitkä kuten sanoit, kokonaisuus.