lauantai 12. maaliskuuta 2011

Perussuomalainen musiikki

Levyhylly-blogissa vierailee kuukausittain noin 1800-2000 käyntiä. Tästä 'oikeita' käyntejä on varmaan kaksi kolmasosaa. Tai siis sellaisia, jotka poistuvat hyvällä mielellä ja ehkä vielä palaavatkin. Se ei ole erityisen suuri määrä esimerkiksi verrattuna vaikka 'Ninnuliinan vaateblogiin' (tai mikälie) tai muihinkaan suuremman suosion blogeihin.

Tehdään kokeeksi siis tälläinen kenttätesti. Olen nimittäin huomannut, että perussuomalaiset ja rasistiset ryhmät tykkäävät floodata keskustelupalstoja ja blogeja, joissa joko he esittävät mielipiteitään, tai joissa esitetään heidän mielipiteiden vastaisia mielipiteitä.
Tämä on tehnyt vastenmieliseksi esimerkiksi seurata uusisuomi.fi:n blogeja. Uhreina ovat myös mtv3.fi ja facebookin ryhmät. Mieskuukautisia, uhoa ja valitusta saa seurata joka paikasta. Halusi sitä tai ei. Laitan tämän täkyn jälkeen sivulle ehkäpä vielä google-adsit ja nauran räkäisesti matkalla verkkopankkiin kun tililleni pamahtaa kymmeniä euroa!

Oma poliittinen kantanikaan ei musiikkiblogiin kuulu. Amerikkalaista näkökannasta katsottuna (?) se on kuitenkin varmasti sinne vasemmalle kallellaan. Tosin uskon myös, että yhteiskunnan turvaverkoista huolimatta menestys (mitä sen haluaakaan tarkoittavan) on ihmisen itsensä, eikä muiden tai järjestelmän käsissä.

Musiikin tosiystävä jakaa kuitenkin mielestäni aina tietynlaisen humaanin maailmankuvan, ajatteli sitten asioista muuten oikealta, vasemmalta tai keskeltä.

Perussuomalaiset julistivat varmaan Suomen historiassa tarkiten ikinä luetussa puolueohjelmassaan myös surullisen kuuluisat kulttuurilliset teesinsä. Nämä olivat varmasti tarkoitettu aiheuttamaan tietyissä piireissä ärtymystä ja taas omissa konservatiivisissa 'herraviha'-piireissä nyökyttelyä kaljalasin ääressä.
En nyt lyö sitä ilmeisintä korttia pöytään vaan totean, että tämä on varmasti ensimmäinen kerta, kun suomalaisessa puolueohjelmassa otetaan kantaa 'suotavaan' ja 'epäsuotavaan' taiteeseen. Edes IKL ei varmaan aikanaan tätä tehnyt, vaikka 1930-luvun suomalainen kulttuuri-ilmapiiri ei varmasti ollut monellekaan asialle suotuisa.

Mutta mitä olisi 'perussuomalainen musiikki'? Puolueohjelman teeseissä maalaustaiteesta otettiin esimerkiksi ne Retretin jokakesäiset kansallismieliset järvimaalarit. Musiikista mukana oli Sibelius. Tämä varmaan siitä syystä, että hän on varmaan ainoa suomalainen säveltäjä, jonka julistuksen koostaja tiesi. Ja tietysti aikanaan kanssallismieliseen ympäristöön säveltänyt taiteilija. Jean Sibelius sävelsi myöhemmin epäilyttävän vaikeaselkoistakin musiikkia, mutta ohitetaan se ja pistetään tähän kohtaan Finlandia pauhaamaan täysillä ja leikataan päälle sotakuvia. Ja mieluummin tietysti ne Saksasta saadut kypärät päässä olevista sotilaista, kuin historiallisesti oikein; Puolella miehistöstä oli nimittäin neuvosto- tai italialaiskypärät. Tai Suomen kapeaa kiekkomenestystä.

Noh, myönnetään ettei klassinen musiikki varmasti ole perus-perussuomalaisen kotimusaa, vaan sitä kuunnellaan passiivisessa pakossa ehkä Itsenäisyyspäivänä. Mutta mikäpä olisi? Tätä varten täytyykin tutkia kotimaisia myyntilistoja.

Katsoessa Musiikintuottajat ry:n kaikkien aikojen myydyimmät suomalaiset levyt-listaa, voi tehdä omia suoristettuja johtopäätöksiään.
Lista pitää sisällään paljon kansallisiin ennakkoluuloihin hankalasti mahtuvia albumeja, mutta myös joitakin aivan ilmeisiä teoksia. Ehkä levyjä ja kappaleita pitäisikin koota esimerkiksi tunnetesteillä lähiöbaareissa tai perjantaina himassa soivista Mustamäen torilta haetuilta piraatti-Cd:ltä.
Listalta löytyy kuitenkin muutama ilmeinen artisti; Eppu Normaali, Yö ja Mamba (*tekee tässä kohtaa ristinmerkin). Juustoisemmalta eurodance-osastolta voi taas ottaa esimerksi Movetronin tai Aikakoneen. Kansallisiskelmästä ehdoton suosikki on taas Yölintu, joka sanoituksineen koskettaa varmasti jossain vaiheessa lähiöbaari-iltaa. Irwin Goodman on tällä listalla mukana vain yhdellä levytyksellä (Rentun ruusu) vaikka empiiristen testieni mukaan artisti vetoaa erityisesti vanhempiin perusteellisiin suomalaisiin. Baarin jukeboksi ei myöskään tällä listalla näy. Siirrytään siis radiosoittoon, jossa on pakko altistua kansan alimman yhteisen nimittäjän musiikille.

Radiosoittolistalla kärki on tuttua: kaupallisella puolella Yö, Anna Eriksson, Eppu Normaali, Kari Tapio, Mamba, Lauri Tähkä & Elonkerjuu ja Laura Voutilainen. Huomioitavaa on, että kymmenen kärjessä ulkomaisia artisteja on vain kärkisijaa pitävä Madonna sekä Bruce Springsteen ja Bon Jovi (hohhoijaa).
Valtakunnallisella radiopuolella edellämainittujen artistien mukaan pääsee vielä Apulanta.Ulkomaisista Madonnan lisäksi listalla ovat Bon Jovi, Rihanna, 3 Doors Down ja tietysti vanha kunnon Metallica.

Radiosoitto kertoo omaa karua kieltään nykyartistien mielikuvituksellisuudesta. Siinä missä Hectorin joiltakin osin kokeileva 'Hectorock' on myydyimpien levyjen listalla, tänä päivänä ei moista tapahtuisi. Ainakaan radiosoitossa, jonka tehtävä on helliä alinta yhteistä nimittäjää.

Kansan syvät rivit ovat tutkimusten mukaan myös sitä mieltä, että kulttuurin tuet olisi jaettava artistin tai tapahtuman suosion mukaan. Eikä ns. 'taiteellisten arvojen'. Tästä johtuen esimerkiksi Yö-yhtye saisi levy- ja keikkamyynnin lisäksi vielä suurimman tukipotin. Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen tilanne. Odotan, että yhtye toteuttaisi tällä tuella vaikka kokoillan elokuvan.. hmmmmmm. Kyllä kansa tietää!
Yllä oleva kappale toimii myös täkynä blogiin pelmahtaville libertanisteille, jotka tulevat esittämään koko taiteen tukemisen lopettamista.

Nyt odottelemaan floodausta google-adsit valmiina!

5 kommenttia:

Sami kirjoitti...

Toi kuva on kyl huippu!! :)

mtarvainen kirjoitti...

Aika on kypsä lanseerata "PerSu-rock" -termi.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Mamban Tero Vaara on ainakin julkisesti perin suomalainen.

Ville kirjoitti...

Onko toi Olli Lindholm? Jumalauta mitä kuvien aatelia!!!

Tero Vaara tosiaan on näitä Homma-forumin aktiiveja. Käsittämätön kusipää. Satun tietämään myös asioita, joita en laita tänne koska pelkään että se saatanan voguli hakee vielä kiväärin.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Ja täky toimi. Tolla hurujengillä on selvästi joku hakubotti käytössään, koska Circlen(!) keikkajuttuun oli ilmestynyt tälläinen vuodatus:

http://jaxen.blogspot.com/2010/10/circle-rautatie-2010.html?showComment=1302105087294#c1455761919832735072

Todennäköisesti tuo juttu on yksi blogin suosituimmista, joten siksi se on sen välinnut.