Alle vuoden kuluessa ensi kuulemasta levyhyllystäni löytyy koko Steel Mammothin tuotanto, olen fan-clubin jäsen nro 18 (aka 'She-male Tormentor), anorakin hihassa bändin badge (en käytä yleensä niitä) ja ja.. eipä nyt tule lisää mieleen.Niin, keikkakin on tullut nähtyä. Se oli hyvä ja huipennuksessa MASSIIVINEN barbaari tuli MAHTAILEMAAN lavalle bändin eteen ja kruunasi laulaja-kitaristin puolukka-rohmukypärällä. Se päässä kehtaa kerätä ydintundralla becquerellien saastuttamia marjoja!
Asiaan: Radiation Funeral on julkaistu tiettävästi ainoastaan vinyylimuodossa ja sen metsästäminen perinteisistä levykaupoistakin oli haastavaa. Toki noita keikalla myytiin, mutta pihin miehen rahat eivät riitä narikan jälkeen ikinä levyihin tai muihin kivoihin juttuihin.
Yhtyeen neljäs täyspitkä albumi on taas radioaktiivisen mutaation tulosta. Bändi ja musiikki on levy levyltä muuttunut, vaikka ulkokuorena käytetäänkin 'true finnish poser metal' termiä. Ensimmäisissä äänitteissä heviä, tai sen parodiaa oli enemmän, mutta esimerkiksi edellinen 'Nuclear Ritual' nojasi enemmän jura-heviin ja suoranaiseen stoner-boogieen. Uusin levy on sitten paluu 'oikeaan' heviin. Sanotaan vielä kerran; HEVIIN.
Levy on edellisen kiekon groovaavaan boogieen verrattuna kieltämättä aika rajua kamaa. Oikeata metallia. Tai no 'True Finnish Poser Metallia'. Tempo liikkuu siellä Acceptien ja Priestien tahdissa, laulut on huudettu, karjuttu ja meininki on oikeaoppisen typerää. Mutta silti edelleenkin vitsin ja TOTUUDEN musiikin raja on hämärä. Tämä levy on lyhyt, mutta raju!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti