Kautta Levyhyllyn historian, täällä ei ole otettu näin rankkaa etunojaa. Nimittäin John Mausin kolmas levy 'We Must Become the Pitiless Censors of Ourselves' ilmestyi juuri tänään. (Levyhyllyhän on erikoistunut eilisen kukkiviin tähteisiin, tai on parhaimmillaankin vuoden myöhässä hehkut.. antamassa hyväksyvän nyökkäyksen ja mustanaamiomerkin jollekin levylle)John Maus ilmestyi tutkaani vain kuukautta sitten ja herätti mielenkiinnon. Olin kuullut häntä todennäköisesti hänen oppi-isänsä (ja tietääkseni entisen poikaystävän) Ariel Pinkin musiikissa, mutta sooloartistina hän oli täysi tuntemattomuus.
Jotain samaa henkeä artisteissa on muutenkin. Tämäkin levy rupeaa tympimään loppua kohden samalla tavalla, kuin Ariel Pinkinkin tuotokset. Mutta sitä ennen kuullaan monta hienoa hetkeä.
Vuonna 1980 Minnesotassa syntynyt ja siellä edelleen asuva tohtorin väitöskirjaa tekevä Maus käsittelee tällä kolmannella levyllään synnyinvuosikymmenensä syntikkapoppia vähän samalla tavalla, kuin itse teen omaani; yrittää niputtaa ihailemansa genren hienoimmat hetket aina yhteen biisiin.
Maus onnistuu tässä luonnollisesti paremmin ja hänen musiikkinsa kuulostaa siltä täydelliseltä uus-romantiikan, Robocopin tai jäänviileiden syntikoiden levyltä, mitä ei kuitenkaan tehty 80-luvulla. Tässä on tietenkin vaarana, että musiikki kuulostaa juuri sellaiselta musiikkinörtin kudelmalta, mutta Mausin överin melodramaattinen laulu kaikkine korniuksineen kääntää koko jutun voitokseen. Myöskään melodiantajua häneltä ei puutu. Syntikkarunkkaria miellyttää myös hänen samaan aikaan juustoisesti ja uljaasti soiva geari.
John Maus on käsittääkseni kotimaassaan samaan aikaan kohtalaisen ihaliltu ja vihattu artisti. Täällä maailman kolkalla hän on tuntemattomampi, mutta ehkäpä hän seuraavalla levyllä osuu vahinkolaukauksella suurempaankin kaupalliseen menestykseen. Ainekset ovat ainakin kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti