Vangelis on ehtinyt pitkän uransa aikana julkaista yhtä sun toista. Artistin diskografialla on vähän samanlaisia taipumuksia, kuin Tangerine Dreamillä; timanttien seassa on aivan uskomatonta huttua. TD:n diskografiaan ja tuotantoon perehtyneenä sieltä kuitenkin löytää helposti ne tietyt jaksot, jolloin orkesteri ei yksinkertaisesti tehnyt huonoja levyjä. Sitten on se harmaa alue, missä TD lähti hiljalleen lipumaan kohti karikkoisia vesiä. Mutta se TD:stä tällä kertaa.Vangeliksella homma ei ole ihan noin yksinkertaista. Hänen soolotuotannostaan voisi pikemminkin sanoa niin, että se on ollut läpi koko uran tasoltaan keskinkertaista, mutta siellä seassa on sitten niitä timantteja.
Kuten alussa sanoin, Vangelis on tehnyt paljon levyjä ja sessioita. Osa näistä alkuajan sessioista julkaistiin vasta myöhemmin levynä ja siihen kategoriaan kuuluu tämäkin vuonna 1970 tehty luonto-dokumentin soundtrack. Vangelis oli vielä tässä vaiheessa Aphrodite's Childin kosketinsoittaja, eikä musiikkikaan ole varsinaisesti elektronista, eikä edes soolouran alkuaikojen psykedeelistä etno-maalailua.
Itse asiassa levyn alku kuulostaa vaarallisen juustoiselta Vangelikselta keskittyen hyvin melodisiin, mutta myös pahimmanlaatuisen vangelismaisiin pianomelodioihin. Ihan täysin pää ei veden alle painu, mutta pari kertaa jopa harmitti se kymppi, minkä oikeasta fyysisestä levystä maksoi.
Onneksi sitten tulee levyn loppu, missä soivat kymmenminuuttinen "Création du monde" ja levyn lopettava "La Mer recommencée". Kappaleet ovat sitä ambientin pioneeriosastoa, missä kaiku humisee ja pianot lyövät verkkaista melodiaa. Dronemaisia ilmavia äänimassoja, jotka huuhtelevat ilmaa ja heiluvat tuulessa. Välillä tulvahtaa selviä etiäisiä vasta myöhemmin tulevista sci-fi-soundtrackeista. Vangelis on parhaimmillaan erittäin uljasta tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti