Rockin apumiehet #17 - Lido Salonen

Lukaisin juuri pari vuotta sitten kuolleen Juha 'Lido' Salosen vuonna 2001 ilmestyneen elämänkerran 'Elämä, jota en olisi halunnut elää'. Kuten nimestä voi päätellä kirjan henki on tuolloin elämänsä 'järjestykseen' ja ehkä jonkun näköiseen uskoon tuloon saaneen ihmisen katumustarina. Mikäli kirjan henkilön elämän kulku olisi ollut tavanomaista tavaraa, kirja olisi ollut tylsääkin tylsempi. Joka tapauksessa jokainen tötsy, piriviiva tai känni esitetään suuren katumuksen valossa. Ja niitähän kirjassa riittää.

Katumusharjoituksessa oli perinnöllisiäkin piirteitä. Sitä harrastivat jollain tasolla myös Lidon uskoon tullut isä ja tämän isä Oskar Salonen; uskovainen saiturimiljonääri.

Lido Salonen syntyi Helsingissä vuonna 1950 kahdeksanlapsisen perheen ensimmäiseksi pojaksi. Äiti oli kotiäiti ja isä sodassa haavoittunut ilmavoimien luutnantti, jonka elämä oli pikkaisen raiteilta vinossa. Perhe asui isän Oskar-isän omistaman kaupunkikerrostalon asunnossa kunnes pappa heitti erään riidan jälkeen poikansa perheineen kämpästä ulos asunnottamaksi. Perheen tie vei maaseudulle, jossa isä löysi uskon ja perhe palasi Lidon kouluiän aikaan takaisin Helsinkiin. Köyhyys oli kovaa ja vielä ankarammaksi se muuttui Lidon isän kuollessa. Perhe oli varaton, eikä pihtaripappa avittanut heitä millään tavalla. Tämä heijastui myöhemmin Lidon äärimmäisenä yritteliäisyytenä. Hän oli oppinut olemaan laiskottelematta tienatakseen leipää.

Murrosikäisenä hän ajautui Helsingin jengielämään. Päihteet tulivat tässä vaiheessa kehiin. Jollain tapaa hän ajautui myös jäljittelemään ihailemiensa rokkijätkien soittoa. Lido osti ensimmäisen kitaransa osamaksulla ja tästä alkoi ankara harjoittelu. Pikkubändien jälkeen hän teki ensimmäisen kiertueensa Oscarsien kanssa sirkuksen(!) rokkibändinä. Juttuja tuli ja meni. Nuori Lido oli innokas musiikin ystävä käyden katsomassa kaikki ulkomaan ihmeiden Suomen keikat. Hän ihmetteli junttisuomen puolityhjiä saleja muun muassa Hendrixin ja Queenin ensimmäisillä keikoilla. Tähän hän tuli palaamaan omana promoottoriaikanaan uudestaan..

Käänne musiikin soitossa tapahtui Salosen tavatessa Remu Aaltosen. Kaksikko suostutteli mukaan Pekka Järvinen nimisen kitaristin ja Lido siirtyi bassoon. Yhtyeen ensimmäinen vaihe oli ollut toki kasassa tätä ennen, mutta jytärokkia musta perkussionistin kanssa soittanut Kalevala oli se joka löi läpi. Kalevalan yhteydessä Salonen pääsi ensi kertaa näyttämään kykynsä sinnikkäänä keikkamyyjänä.
Bändi keikkaili runsaasti ja oli nosteessa, mutta Aaltoselle ja Järviselle tuli tappelu Järvisen 'vasikoitua' Remun naisseikkailuista, jossa Alppu sai turpaansa ja lähti kävelemään bändistä. Hänen korvaajaksi löytyi espoolainen miltei albiino Matti Kurkinen. Salonen ja Kurkinen halusivat kehittää bändiä pois ränttätäntästä, mutta ongelma oli Remu. Tämä ohitettiin erottamalla Aaltonen tämän istuessa linnassa. Kalevalan kolmas versio pääsi levyttämäänkin julkaisten ihan ookoon 'People No Namesin'.

Tämäkin kokoonpano muuttui pian Kurkisen ja Salosen kasatessa seuraavan muodon, jossa olivat mukana Ari Vaahtera, Zape Leppänen ja Beaver Aitto-Oja. Bändi levytti 'Jungle Boogie' progeboogie-levyn. Levyn ilmestymisen aikaan Matti Kurkinen kohtasi traagisen kuoleman onnettomuudessa. Bändi jatkoi tästä huolimatta julkaisten vielä levyn, kiertäen Puolassa ja Ranskassa. Nousevasta punkista huolimatta Kalevala soitti vuoteen 1979 saakka, hiipuen sitten lopulta pois. Comebackkia Kalevalan kohdalla oli ja on turha odottaa, sillä miehistöstä haudassa ovat Salosen lisäksi Kurkinen, Järvinen, Aitto-Oja ja Vaahtera.

Kalevalan kanssa samaan aikaan Salonen toimi keikkamyyjänä. Sotakirveet Remun kanssa oli haudattu ja hän oli osaltaan myyjänä vastuussa bändin keikkasuosiosta. 70-luvun lopulla rosteriin tulivat myös Sleepy Sleepers, Tuomari Nurmio, Lindholm, Pelle Miljoona ja niin edelleen. Salosella voi sanoa olleen silmää, vaikka kirjassa hän keskittyy pieleen menneisiin juttuihin. 80-luvulla kierrokset kovenivat ja listoille tulivat Paul Oxley United, Kojo, Hanoi Rocks ja tietysti Dingo. Yhtye veikin lähes kaiken ajan nousten ja lopulta syöksyen suosiosta. 80-luvun lopulla Salonen löysi Smackin ja manageroi bändiä aikansa, kunnes nämä löysivät ulkomailta 'paremman' yhteistyökumppanin.

Tämän lisäksi Salonen toi 80-luvulla Suomeen ulkomaisia bändejä, kuten punk-bändit Dead Kennedys ja UK Subs. Myöhemmin hän teki hevin pioneerityötä Suomessa tuoden muunmuassa Metallican ja Manowarin soittamaan puolityhjille saleille. Tämä oli vastapainoa Kirkan ja Riki Sorsan keikkamyynnille.

Keikkamyyjän hommia vaikeuttivat useat konkurssit, velat, riskit ja henkilökohtaiset suhteet. Salonen vetäytyi miltei kokonaan näistä hommista ja yritti kylpyläbisnestä, kunnes tapasi Hanna Ekolan, josta tuli hänen loppuelämän vaimonsa. Ekolan ja kirkkokonserttien lisäksi Salonen luotsasi myös Cat Cat duoa.. Tämän jälkeen Salonen keskittyi musiikin sijasta valokuvaukseen.

Elämänsä aikana montakin kertaa stressistä ja reistailevasta terveydestä kärsinyt Salonen kuoli 2008 nopeasti sattumalta löydettyyn pitkälle edenneeseen syöpään.