torstai 1. maaliskuuta 2012

Joy Division - Love Will Tear Us Apart 1980



Sain juuri lukaistua Ian Curtisin lesken Deborahin kirjoittaman 'Distant Touch' kirjan, jota käytettiin osittain muutaman vuoden takaisen elokuvan taustana. Ian Curtisin sädekehä himmenee ehkä jonkun verran hänen musiikin ulkopuolisen elämän ja toimiensa takia. Näkökulma on tietysti pettyneen vaimon, mutta eipä Curtis varmasti ollut mikään tasapainoinen tai ihanneaviomies.

Yhtyeen tunnetuin kappale on tämä yhtyeen ainoa hitti, joka olisi nostanut kädestä suuhun eläneen bändin viimeinkin paremman leivän ja suosion syrjään ellei.. no tiedätte kyllä. Video oli kuvattu ja valmiina Top of the Pops-ohjelmaan, mutta lähetys peruttiin Englantia tuohon aikaan myllertäneiden työtaisteluiden takia. Tällä kertaa asialla olivat televisiotyöntekijät.

Ei kommentteja: