sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

13th Floor Elevators - A Love That's Sound 1968

Elevatorsien 'kadonnut' kolmas albumi ilmestyi vuosi sitten bändin joutsenlaulu 'Bull of the Woodsin' kylkiäisenä. 'A Love That's Sound' pitää sisällään monta jälkimmäisen biisiä.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, minun mielestäni Bull of the Woods on turhan paljon ylenkatsottu levy. Ylenkatseen syynä lähinnä se, että Roky Erickson laulaa vain neljällä levyn yhdestätoista biisistä ja se Tom Hallin ämpärimölinä puuttuu. Levyn julkaisun aikana Erickson istui jo vankimielisairaalassa ja bändin taru oli ohi - vaikka levy-yhtiö International Artist teki jostain syystä mitä ihmeellisempiä tekohengitysyrityksiä yhtyeelle.

Levy lepäsikin pitkälti kitaristi Stacy Sutherlandin harteilla, eikä hän suoriutunut siitä huonosti. Sutherland oli kuitenkin lipunut tässä vaiheessa heroinistiksi, mikä kuulunee levyn unenomaisessa ja aavemaisessa äänimaisemassa.

Tästä syystä levyjä ei voi oikein olla vertailematta keskenään. A Love.. pitää sisällään Ericksonin vokaalit jokaisessa levyn lauletussa biisissä. Osa niistä on todennäköisesti alun perin pelkkiä markkeerauslauluja. Kaksi viimeistä kappaletta ovat instrumentaaleja, eivätkä sellaisenaan edes kovin kummoisia.
Levyn avaava nimibiisi on ihan ookoo, mutta kakkosbiisi 'It's You' on ehta hukassa ollut Elevators-klassikko. Albumin yhteisbiisit Bull of the Woodsin kanssa ovat mielenkiintoisia ja eroavatkin jonkin verran keskenään. Mutta viimeistään 'Dr. Doom'in kohdalla ainakin itselleni tulee vastaan, että tästä puuttuu jotain. Niin. Ne Mars-planeetalta töräytetyt torvet. Woodsin hämärät torvisektiot ovat lopulta juuri se elementti, joka tekee siitä levystä sen levyn.

Niinpä ensi-innostuksesta huolimatta A Love That's Sound jää enemmän kuriositeetiksi. Tämä Charlyn vuonna 2011 ilmestynyt levy (Siis pahvikantinen re-masteroitu) on muuten ensimmäinen cd-levy, josta olen ostanut aikaisemman cd-painoksen tilalle saman levyn. Ja äänenlaatu on tosiaan parempi, kuin aikaisemmassa suttuisessa cd-painoksessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paul Drummond on kirjoittanut läpikattavan elevators-historiikin EYE MIND (2007).Itselleni oli yllätys että varsinainen luoja elevatorsin musassa ja teksteissä olikin Tommy Hall eikä Roky.En ole koskaan pitänyt elevatorsista kuin kuriositeettinä ja inhoan Rokyn kiljumista ja Tommyn ruukkuunpuhaltelua.Niistä huolimatta bändin toinen levy Easter Everywhere (1967)on merkittävä juttu...vieläkin ?

Rolf Jacksen kirjoitti...

Siinä tapauksessa kannattaa pyöritellä tuota joutsenlaulu 'Bull of the Woodsia', koska Roky on siinä sivuosassa ja ruukkuahan ei ole ollenkaan.