Julian Cope - Woden 2012

Tein viikko sitten jotain, mitä en ole tehnyt 12 vuoteen; tilasin cd-levyn netistä. Siitä on tosiaan kaksitoista vuotta, kun olen tehnyt vastaavan teon. Kaikki nämä vuodet olen pärjännyt ilman nettikauppoja. Ja nykyäänhän cd-levyn maine digitaalisen formaatin rinnalla on lähinnä muovijätettä.

Julian Copen Headheritage on varmasti yksi parhaista artistien 'kotisivuista' foorumeineen ja verkkokauppoineen. Nyt tuli siis korkattua sekin. Ja syytäkin on, sillä Cope on nykyään levyjen julkaisijoiden ja jakelijoiden ulkopuolella. Katoavissa levykaupoissa miehen levyihin törmääminen ei ole tavanomaista muuten, kuin vanhemman tuotannon kohdalla.

Woden on anglien nimitys germaanien Odin-jumalalle. Cope on taas 90-luvulta asti tunnustautunut odinistiksi. Jumala oli näkijä, soturi ja runoilija, joka uhrasi toisen silmänsä juodakseen viisauden lähteestä. Odinista tuli myös hirtettyjen suojelusjumala sen jälkeen, kun hän "uhrasi itsensä itselleen" saadakseen lisää viisautta. Sen hän teki lävistämällä itsensä keihäällä ja roikkumalla hirtettynä maailmanpuusta yhdeksän päivää ja yötä. Sinä aikana hän oppi suuria viisauksia ja keksi riimut. Yhdeksän päivän ja yön jälkeen Odin herätti itsensä henkiin taikuudella.

Näillä saatesanoilla voi viettää 72 minuuttia elämästään ja kuunnella tämän vuonna 1998 äänitetyn, mutta vasta nyt julkaistun ambient-teoksen. Woden sisältää ainoastaan yhden kappaleen, joka on koostettu kenttä-äänityksistä Aveburyn ja Silburyn megaliittialueilta, Yatesburyn kirkonkelloista, VCS3 Putney syntetisaattorilla, Starchamberilla ja Mellotron 400:lla tehdystä kamasta. Miksaus on vähän rupista välillä homman miltei kiertäessä.

Kappaleen alku koostuu VCS3:sen suhinasta ja huokailusta ja lähtee verkkaisesti liikkeelle. Homma on sananmukaisesti suhinaa ilman kiirettä. Kehittelyä kestää parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen Cope suristaa analogista artefakti-syntetisaattoriaan saaden aikaan Maailmanpuun lehtien havinaa, tai kaukaista meren kohinaa. Välillä bassoäänet pulppuavat maan alta. Pikkuhiljaa levyn puolessa välissä (noin 37 minuutin kohdalla) nousevat Yatesburyn kirkonkellot, jotka pauhaavat kaukaisuudessa levyn loppuun asti Mellotronin toistaessa samaan aikaan hidasta sentimentaalista kuviotaan.

Suhinan veteraaneille Woden on suositeltava levy. Se on pituutensa ja totaalisen hitautensa takia täysin niin sanotun normaalin musiikin ulkopuolella. Ensilevyksi Copen tuotantoon tutustumiseksi en ehkä suosittelisi.