Tämä kuuluu niihin levyihin, jotka eivät missään mielessä tai millään mittarilla ole erityisen hyviä, mutta omaavat silti järkyttävän paljon mielenkiintoarvoa.
Ei voi sanoa, että tämä kiteyttäisi musiikillisesti yhtyeen tuon aikaiset ongelmat (mm. laskeva menestys, miehistöongelmat, megalomania), koska tämä levy on vain niitä hetkiä, jolloin bändi/artisti ei aja edes väärään suuntaan, vaan ihan rehellisesti suoraan päin seinää.
Megalomaanisista suunnitelmista kertoo, että levyn piti alunperin olla Kiss-elokuvan soundtrack. Oliko elokuvan toteutumattomuus onni vai onnettomuus, se jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi. Vertailukohtaa voi kuitenkin etsiä esimerkiksi 'Kiss Meets Phantom of the Park' elokuvasta.
Ja itse levy.. se on teemalevy, jonka 'kasvutarinassa' Boy-niminen sankari ja Elder-neuvosto kohtaavat. Kuulostiko Kiss-fanien mielestä jännittävältä? Ei varmasti.
Laskevan suosion edessä bändin oli taas keksittävä jotain uutta. Edellinen Unmasked ei ollut millään mittarilla enää klassista Kiss-laatua. Todennäköisesti yhtye on halunnut lähestyä tällä levyllä tuohon aikaan menestyneitä Rushia ja Pink Floydia sekä näiden 80-luvulle päivitettyä proge-soundia ja teemoja. Siellä se raha lepäsi.
Apuun kutsuttiin Destroyerilla Kissin ykkösliigaan nostanut Bob Ezrin, jonka edellinen suurtuotanto olikin Floydin The Wall. Ezrin ja levy veivät kuitenkin Kissin suoraan kakkosliigaan.
Levyn alkusoiton pamahtaessa moni fani on varmasti käännellyt levynkansia yrittäen etsiä yhtyettä. Lisätuskaa tulee seuraavissa 'tarinabiiseissä', joissa Paulin ääni ei yksinkertaisesti kestä tälläisen kaman esittämistä. Ja mitä mieltä voi olla Genen esittämästä 'A World Without Heroes'ista? Se, mikä paperilla on näyttänyt hyvältä, ei vain toimi. Ainakaan näin laskelmoidusti tehtynä. Se on tyhjää, eikä edes hauskaa.
Miehistöongelmatkin jatkuivat tällä levyllä. Ace Frehley suostui äänittämään oman osuutensa vain kotonaan. Levyn suunta ei myöskään miellyttänyt häntä, joten levy jäi hänen viimeiseksi tämän ajan Kissin riveissä. Miehen naama on vielä vuotta myöhemmin ilmestyneen 'Creatures of the Nights'in kannessa, mutta hän ei enää soita sillä eikä Killers-kokoelman uusilla biiseillä.
Jo edellisen levyn laskevasta menekistä johtuen levykauppiaat eivät ottaneet heikosti menevää levyä hyllyihin. Tästä johtui, että Music From the Elder oli ensimmäinen yhtyeen levyistä, joka ei päässyt edes listalle. Ja ensimmäinen kerta, kun yhtye ei tehnyt kiertuetta tukeakseen uutta levyään. Tämä on ollut Genelle varmasti kova paikka. Onneksi seuraavana vuonna äijät ryhdistäytyivät ja tekivät yhden parhaistaan ja 80-luvun parhaan levynsä.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
2 tuntia sitten
1 kommentti:
Onhan tälläkin levyllä pari ihan hyvääkin biisiä: Only You ja The Oath. Noita biisejä lukuunottamatta MFTE on kyllä täysi tursake.
Lähetä kommentti