Pappa-bändit ovat tänä keväänä aktivoituneet. Beastie Boys julkaisi 'comeback'-albuminsa ja Pistepirkot lähestyvät neljännellätoista levyllään.Edellinen '(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah!' ei lukeudu omiin suosikkeihini, vaikka levyllä onkin pari kiintiö-klassikkoa. Siihen nähden Lime Green Delorean kuulostaa paljon paremmalta kokonaisuudelta. Viime aikaisista Pirkko-levyistä poiketen levyllä soittaa myös jonkin verran bändin ulkopuolisia muusikoita.
Pirkkojen juttu ja juju on siinä, että kolmestakymmenestä ikävuodestaan huolimatta yhtye ei ole koskaan jämähtänyt paikoilleen, vaan pyrkinyt aina eteenpäin. Levyn avaava 'Lights by the Highway' pitää sisällään bändille uudempaa äänimaalailua. En nyt sano suhinaa, mutta jotain sinnepäin. PK myös paranee laulajana vuosi vuodelta. Tällä levyllä hän jopa vähän venyttelee tulkitsijan rajojaan. Yllätykseksi myös ainoa Espen tulkitsema biisi 'Dream 1987' kuuluu sanoituksensa puolesta levyn rasittavimpaan päähän. Sanoituksissa liikutaan tietysti muutenkin välillä pistepirkkomaisissa tunnelmissa. Tai siis suoraan sanoen en aina tiedä, mistä PK oikein laulaa tai mitä tarkoittaa.
Selkeisiin iskusäveliin kuuluu 'UFO Girl', joka edustaa tätä myöhemmän pirkko-kauden elektro-bluesia. Tämän jälkeen pamahtava 'Stupid' lunastaa levyn paikan Drops & Kicksien ynnä muiden joukossa. Loppua kohti levy äityy miltei eeppisen kuuloiseksi.
Poikien itsensä pääosin tuottaman levyn soundimaailma on välillä mykistävän hieno. Tämä yhdistettynä pirteään pistepirkkoiluun, tai bändin lumikinos-bluesseihin toimii niinkuin kelpo Pistepirkkolevyn pitääkin. Itse asiassa paremmin jokaisella kuuntelukerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti