Tälläinen 'soitin' on sikäli ajankohtainen, että huomasin omistavani sellaisen (nykyaikainen versio) ja innostuttuani kämmin sen parin päivän ajaksi epäkuntoon.Purettuani laitteen palasiksi huomasin, että vika onkin softassa. Kiitos internetin ja nykyajan, homma hoitui meilillä laitteen valmistajan nyrkkipajalle. Sieltä tuli vastaus siihen, mikä saattaisi olla vikana. Nyt toimii.
Alkuaikojen analoginen sekvensseri ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen laitteeseen ympätty palikka, vaan oma erillinen lisäosansa. Itse sekvensseri ei varsinaisesti toimi edes äänilähteenä, vaan soittaa äänentuottajasoittimensa ääntä 'kellonsa' avulla. Jokaisella stepillä oskilaattori voidaan laittaa soittamaan nuottia, tai skippaamaan sen yli. Lopulta looppi loppuu ja aloittaa koko homman alusta. Analoginen sekvensseri syötti yleensä jännitettä äänilähteelleen, joka totteli tätä. Laitteen lämpeneminen aiheutti sekvensserille samat vireongelmat, kuin alkuaikojen analogisille syntetisaattoreille.
Homman idea oli siis se, että sekvensserille voitiin 'ohjelmoida' lyhyt riffi, jota laite toisti loputtomiin. Sekvenssi oli alunperin 8 tai 16 askelinen, joten riffit olivat todella lyhyitä. Näitä voitiin kuitenkin manipuloida käsin, jolloin saatiin aikaan jopa 24 stepin sekvenssejä. Edistyneemmät laitteet pystyivät myös kääntämään sekvenssin lennosta toisinpäin, tai soittaja pystyi katkaisemaan sen lyhyemmäksi. Jälkimmäinen kikka jäi elämään elektronisen tekno-musiikin myöhemmissä hehkutuksissa.
Kuvassa oleva Moog 960 oli ensimmäisiä 'yleisiä' steppisekvensserejä. Palikka liitettiin Moogin modulaarisysteemiin ja annettiin mennä. Myöhemmin markkinoille tuli jonkun verran lisää.
Analogisen steppi-sekvensserin kulta-aikana pidetään 70-luvun puoliväliä ja 'Berliinin koulukuntaa', jonka musiikissa se sai suuren roolin. Rubycon-ajan Tangerine Dreamin tajuntaa takovat basso-sekvenssit laskivat siemenensä myöhemmälle trancelle ja muille aivojen takomiseen keskittyneille teknon alalajeille. Myös Klaus Schulze käytti vuodesta 76 lähtien laitetta huomattavasti. Puhumattakaan Kraftwerkista, joka jalosti laitteen omiin tarkoituksiinsa 70-luvun lopussa. Analoginen sekvensseri rajoituksineen itse asiassa kirjoitti omat sääntönsä elektroniseen ja tekno-musiikkiin, ennenkuin pätevät samplerit pystyivät tuomaan mukaan enemmän 'eläviä' ja elastisia elementtejä. Tällä tarkoitan siis looppeja ja loputonta toistoa, jota väritetään filttereillä.
Analogisen sekvensserin kulta-aika jättikonsoleineen ja aurinkolasipäisine viiksiäijineen oli kuitenkin lyhyt. 80-luvun taitteessa digitaaliset laitteet, jotka olivat taipuisampia, syrjäyttivät ne. Tällä hetkellä niillä on jonkin näköinen uusi tuleminen käynnissä samaan tapaan, kuin modulaari-syntikoilla. Mutta bulkin vääntäjät ja ammattilaiset tekevät ja soittavat livenä kaiken jo läppäreillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti