Nyt vähän harmittaa, että melkein tasan vuosi sitten skippasin tämän bändin Helsingin Senaatintorin konsertin. Pienen pienestä hipsteriys-maineestaan huolimatta olin kuullut sivukorvalla bändin, tai siis kollektiivin tekevän ihan aidosti ja oikeasti kiinnostavaa kamaa.Koska musiikki ja uudet jutut eivät enää kuulu omaan pariutumis- ja muista erottautumiselämään, tai edes harrastamaani namedroppailuun, näihin uusiin bändeihin tutustuu valitettavan hitaasti.
Viime elokuussa julkaistu The Suburbs on kanadalais-yhdysvaltalaisen Arcade Firen kolmas pitkäsoitto ja kertoo nimensä mukaisesti ja henkilökohtaisesti esikaupungissa kasvamisesta. Tästä löytyy bloginpitäjän pehmeä kohta, sillä olen itsekin kasvanut esikaupungin viimeisessä korttelissa kuunnellen läheisen moottoritien suhinaa sieltä pois.
Otin samaan aikaan pureskeluun toisen 'uuden tulokkaan' Animal Collectiven, jonka musiikkia pidin tylsän lisäksi aika epämiellyttävänä taidekoulupaskana. Sen jälkeen kuunneltu The Suburbs kuulostikin 'aidolta'. Bändi itse on kuvaillut tätä levyä Depeche Moden ja Neil Youngin sekoitukseksi. Itse ottaisin vielä mukaan Wilcon. Sentimentaaliset biisit toimivat, orkestraatiot kuulostavat ajattomalta ja outoilukaan ei ole päälle liimatun kuuloista. Itse en ole vielä kyllästynyt edes pariin väitettyyn täytebiisiin. Välillä ihokarvat nousevat pystyyn, mikä on empiirisesti tutkittu hyvän pop-levyn merkki. Ja levy, joka loppuu outroon osoittaa aina tekijöidensä ääretöntä tyylitajua.
Myös se, että tämä oli levynmyynnin laskusta huolimatta Yhdysvaltain ja Britanian listakärjessä, luo uskoa ihmiskunnan, tai ainakin hyvän musiikin tulevaisuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti