Amon Düül II:sen 'Phallus Dei' (Jumalan kyrpä) on nykyään jokaisen itseään etsivän pikkuhämyn vakiolevyjä. Itse en ole sille koskaan lämmennyt ja yhtyeen kataloogista moni muu levy on miellyttänyt korvaa huomattavasti enemmän.Jostain syystä minulle oli jäänyt sellainen mielikuva, että yhtyeen 'taso' lopahti United Artisteilta siirtymisen jälkeen. Tämä mielikuva on jokseenkin väärä, koska 'Hijack' ja etenkin tämä ovat kehuttuja levyjä.
Alunperin tuplavinyylinä julkaistu lisäsoittajilla ja orkestraatioilla maustettu teos on teemalevy Saksan loisteliaasta menneisyydestä. Joku on joskus kuvaillut sitä 'euroviisu-levyksi, jonka soittaa Amon Düül II'. Luvassa on sinfoniaa, kabareeta ja.. Amon Düül II:sta.
Yhtyeen uran edetessä puhdas sekoilu väheni, mutta bändi säilytti silti uniikin soundinsa. Pikaisesti ei itse asiassa tule mieleen yhtään samankuuloista bändiä, kuin Amon Düül II. Oli sitten kyseessä puhdas friikkaus, tai sitten bändin outo rokki. Renate Knaupin lauluääni on jotain, mikä jää ikuisesti pystyyn. Ja yhtyeen soitto mielikuvituksellista.
Nämä pystyvät kerta toisensa jälkeen yllättämään. Silloinkin, kun liikutaan miltei juustoisilla vesillä.
2 kommenttia:
Kyllä se taso lähti laskemaan vasta tämän levyn jälkeen, vaikka toki seuraavakin levy (Pyragony X) on vielä aika hyvä. Sitten tuli kaks kehnompaa levyä, mutta ennen reunionia viimeiseksi jäänyt Vortex (1981) on sekin yllättävän hyvä.
Taisi parasta Dyyliä kuiteski Yeti,Carnival in Babylon,Tanz der Lemminge...eli 70-luvun alku.
Lähetä kommentti