Ylläoleva kappale oli ensimmäinen hittilevytys, jolla käytettiin flanger-efektiä. Efekti oli keksitty sodan aikana ja sitä käyttivät muun muassa Bing Crosby ja kitaristi Les Paul.
Psykedeelisenä aikana törkeästi yliviljelty efekti perustui pitkälle 70-luvun alkuun puhtaaseen analogiseen nauhojen manipulointiin. Tämän jälkeen tulivat analogiset ja digitaaliset efektilaitteet, joilla saadaan aikaan pitkälti samankuuloinen efekti (muttei ihan täysin).
Flanger-efektiä voi itse asiassa testata tietokoneaikana helposti ilmaisilla musiikin muokkausohjelmilla, kuten vaikka Audacityllä laittamalla soimaan kaksi identtistä raitaa samaan aikaan ja hidastamalla toista himpun verran. Näin syntyy flanger-efekti, jossa ääni 'aaltoilee' pehmeästi ja kuulostaa hivenen kaikuiselta. Alunperin tämä tehtiin musiikki tai instrumenttiraidalle ajamalla kaksi identtistä raitaa, joista toista hidastettiin painamalla sitä sormella. Tämä äänitettiin kolmannelle raidalle. Lopullinen tulos muuttaa hivenen tempoa, joten ihan helppoa pelkkä mukaan soitetun soitinraidan muokkaaminen ei ollut.
Logicin ja muiden läppärin mukana kulkevien ohjelmien aikakaudella tälläinen nauhojen työstäminen kuulostaa aika turhalta hommalta, mutta nauhamanipulointi oli aikanaan ainoa keino saada efektejä, saatikka looppeja ja sämplejä. Nyt Beatlesien 'Tomorrow Never Knowsin' voisi väsätä hetkessä läppärillä, mutta mitäs tehtäisiin, jos eteen lyötäisiin kasa magneettinauhoja ja sakset?
Kesällä luin muuten musiikkilehdestä, että Esa Pulliaisen (Agents) salainen harrastus on ollut pitkään analogiset syntetisaattorit ja nauhamusiikki. Levytyssopimus on kuuleman mukaan tehty Johannan perillisen kanssa, joten ehkä saamme kuulla Pulliaisenkin old school-tyylin nauhamanipulointia jossain vaiheessa. Ainakin tyylitaju on miehellä paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti