Esa Kotilainen - Soiva tehdas 2011

Esa Kotilainen on pulpahdellut tässä blogissa siellä täällä, vaikkei mikään mainstream-muusikko olekaan (ehkä juuri siitä syystä!). Kuuluisinta jälkeä hän taisi tehdä Wigwamin 'Nuclear Nightclubilla', vaikka onkin ollut mukana monenmoisessa.

Kotilaisen vuonna 1977 ilmestynyt 'Ajatuslapsi' on aika ylhäisessä yksinäisyydessään aikansa ja sen jälkeenkin ilmestyneessä suomalaisessa 'berliiniläisen koulukunnan' elektronisessa musiikissa - lue suhinassa.

Artisti on viime vuosina aktivoitunut taas levytetyn musiikin saralla ja viime vuonna hän julkaisi tämän 'Soiva tehdas' levyn. Esa Kotilainen on syntyjään ja taas nykyisin Kuusankoskelainen, joten teollisuuspaikkakunta on tuttu. Voikkaan tehtaan sulkeminen vuonna 2005 oli ensimmäisiä askeleita koko paperiteollisuuden alasajoon Suomessa ja nykyisin komplekseissa on hiljaista. Kotilainen kiersi kuitenkin viisitoista vuotta aikaisemmin nauhurinsa kanssa ja taltioi sellu- ja paperitehtaiden silloin vielä eloisaa huminaa, prosessin ja laitteiden ääntä.

Koska Kotilaista voi kuitenkin luonnehtia musiikilliseksi romantikoksi, mitään takavuosien saksalaistyylistä industrial-piinaa ei levyllä ole. Huminat ja kolinat täydennetään miehen legendaarisella minimoogilla ja uudemmanaikaisilla syntikka-padeilla. Koska olen itse samankaltaisesta kaupungista saman Kymijoen alajuoksulta, levyn äänet kuulostavat omaan korvaan nostalgisiltä ja tylsän maailman tositarinan takia myös surullisilta.

Kymenlaakson paikallislehdet kirjoittivat viime vuonna levyarvostelujaan albumista vielä paikalla asuvalle persukansalle, joka on tottunut kuuntelemaan suhinaa ainoastaan tuulipuvuistaan. Tästä syystä ihmisiä piti valistaa 'olemaan avoimin mielin' ja ottamaan levy enemmänkin 'kokemuksena, kuin melodisena musiikkina'.
Vanha Saksanrintaman veteraani hymähtää tässä kohtaa pilkallisesti, mutta toisaalta levyn huminaa ja kolinaa kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että teollisuuspaikkakunnan äänimaisema on tosiaan saattanut jossain vaiheessa virittää kuuntelemaan juuri sitä suhinaa. Veden yli kaukaa kantautuva humina ja hyrinä, laivadieselin jumputus horisontin takaa.. nostalgiaa. Joka tapauksessa äänimaisema saattaa olla mielenkiintoisempi kuin keskinkertainen biisi.

Soiva tehdas on mielenkiintoinen äänimaalailu ja osuu omalla kohdalla suoraan ja sisään. Äänimaailman konservointi on kultturiteko sinällään ja ansaitsisi jo pelkästään siitä syystä kunniamaininnan. Nämä äänet nimittäin katoavat pian. Eikä edes haju jää.