Minulla on Fonalin julkaisuihin ja tekemisiin ollut aina ristiriitainen suhtautuminen; suurin osa on korviini haikeaa ja tahallisen amatöörimaista (mutta söpösti) musiikkia, mutten voi kieltää, etteikö moni yhtiön avant- tai improjulkaisu olisi näinä aikoina rohkea ja radikaali. Oikeasti siis pelotonta verrattuna vaikka Siinain tyylisiin ulkokultaisiin krautrock-kopioihin, jotka kopioivat pelkän muodon, mutteivät sitä alkuperäistä ajatuksen radikaliutta. Miellytti tämä korvaa tai ei, Fonal seisoo rohkeasti ja johdonmukaisesti juttujensa takana.
Krautrock, tai tarkemmin 'kosminen musiikki' tuleekin mieleen tästä omasta suosikkilevystäni. Kesämaan lapset on matka artistin lapsuusmuistoihin, jonka äänimaailmana soivat kauniin helmeilevät syna-dronet, synteettinen ja aito linnunlaulu sekä Sänpäkkilän Karkkiautomaatti-yhtyeen Janskua muistuttava lapsekas lauluääni joka hapuilee kömpelöitä laulumelodioita. Välillä laulu maneereineen ärsyttää, mutta sopii lopulta pulputtavaan äänimaailmaan.
Musiikki tuo mukavan etäisesti mieleen new age-kauden Popol Vuhin, eikä millään huonolla tai jäljitellyllä tavalla. Se on naivia, mutta aseistariisuvan vilpitöntä samaan aikaan. Veden liplatusta ja uljaita droneja, flyygeliä ja viuluja. Ikuisen kesäillan viimeinen hetki hiekkalaatikolla, jossa on juuri käynnissä se maailman paras leikki hetki ennen kotiinkutsuhuutoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti