Igor Stravinsky - Kevätuhri 1913

Koska on syksy, niin kirjoitetaan kevätmusiikista. Tai no, huono alustustus. Kävin tänään Musiikkitalolla kuuntelemassa esitelmää ja muutamaa teosta päivälleen sata vuotta sitten syntyneestä John Cagesta.
Jos musiikillisesti Cage ei edelleenkään ole korviini mitenkään erityistä, ei hänen musiikillisfilosofisia näkemyksiä voi sivuuttaa tuosta vain olankohautuksella. Vaikka pidänkin hänen juttujaan enemmän käsitetaiteena. Niistä ja tilaisuudesta ehkä myöhemmin lisää.

Cage säveltäjänä aiheutti aikanaan melkoisia skandaaleja klassisen- ja taidemusiikin piirissä ja niin teki yllättäen myös venäläissyntyinen Igor Stravinsky (1882-1971) juuri tällä teoksella.

Stravinskyn isä oli Marinski-teatterin laulaja ja Igor pääsi säveltäjälegenda Rimski-Korsakovin oppiin 1902. Vahvasti venäläisenä pidetty säveltäjä muutti kuitenkin Pariisiin jo vuonna 1910 ja vietti loppuelämänsä Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Ulkomailla hän myös sävelsi kaikki kuuluisimmat teoksensa. Stravinsky itse oli kääntynyt katolilaiseksi, arvokonservatiivi ja merkittävän pienikokoinen. Kaikkea muuta, mitä hänen musiikkinsa oli.

Säveltäjä tunnetaan parhaiten kolmesta 'venäläisen kauden' baletistaan, joista tämä on tunnetuin. Stravinsky sävelsi pitkän elämänsä aikana tyystin erilaistakin materiaalia, mutta Tulilintu, Petruska ja Kevätuhri ovat jääneet elämään kaiken kansan tietoisuuteen.

Kevätuhri sävellettiin Pariisissa ja se ensiesitettiin 1913. Balettiteos oli kuitenkin jotain aivan muuta, mitä siihen asti oltiin yleisesti kuultu. Esityksen jälkeen yleisö ajautui miltei mellakkaan teoksen puolustajien ja vastustajien ottaessa yhteen näytöksen jälkeen. Lehtiskandaali, tai ainakin sensaatio oli taattu.

Kevätuhri perustuu pitkälti lyömäsoittimille, rytminkuljetuksille ja vaihdoille, sekä sisältää niiden rinnalla vähemmän melodisia aineksia, mikä meni aikanaan yli hilseen. Itse balettia en ole nähnyt, mutta en voi välttyä mielikuvilta tulivuorenpurkauksista, ameeboista ja törmäilevistä ja sukupuuttoon häviävistä dinosauruksista.
Tämä luonnollisesti Disneyn Fantasia-elokuvan tuomaa länsimaista mielikuvahapatusta, sillä teos kuvaa alunperin pakanallista Venäjää. Joka tapauksessa teoksen kuvittava ja perkussiivinen voima oli ja on niin suuri, että myöhempi elokuvamusiikki imi vaikutteita posket lommollaan.

Teosta esitetään nykyisin enimmälti orkesteriteoksena, mutta jos vapaalipun lätkäisette käteen, niin voin mennä katsomaan baletin sitten, kun se on taas ohjelmistossa.