Levyhyllyn vuosi loppuu tällä kertaa vahvasti Klaus Schulzen 'tahdissa'.Irrlicht, eli Virvatuli oli Schulzen ensimmäinen soololevy, jota ei aikanaan olisi varmasti julkaistu ilman Ralf-Ulrich Kaiserin legendaarisen 'Ohr'-levymerkin ja Kaiserin uuden mitään pelkäämättömän ajan (ja musiikin) aatetta.
Kaiserin myöhemmät tempaukset julkaisujensa kanssa jättivät hänelle ikävän maineen, mutta Schulze itsekin myöntää, että 'Ohr' julkaisi aikanaan friikeintä ja muodottominta musiikkia, mikä olisi muilta jäänyt varmasti julkaisematta.
Kuten aiemmissakin postauksissa olen jaksanut jauhaa, Klaus Schulzea pidetään teknon ja elektronisen musiikin jonkinlaisena kummisetänä. Irrlichtillä arsenaalissa ei ole kuitenkaan minkäänlaista sekvenssointia, komppeja tai edes oikeaa syntetisaattoria. Mies itsekin pitää levyä enemmän 'musicue concréte', kuin elektronisen musiikin levynä.
Käytössä oli halvalla mikillä kasetille äänitetty sinfoniaorkesterin harjoitusnauha, kirppariurut, risa vahvistin (joka hajosi täysin heti nauhoitusten jälkeen) ja efektilaitteita. Orkesterinauhat Schulze käänsi väärinpäin ja ajoi efektien läpi, vahvisitin antoi muhkeita kiertoääniä ja urulla maalailtiin päälle. Tuloksena syntyi Schulzen ensimmäinen ja monen mielestä 'kosmisin' levy.
3 kommenttia:
Haa, empä tiennyt tuosta orkesterinauhan nurinperinkääntämisestä. Mielenkiintoinen blogi tämä, löysin juuri äsken :)
Kiitoksia!
perkeelen kova levy
Lähetä kommentti