QoB ei ole Moody Bluesin arvostetuimpia levyjä, enkä suoraan sanoen ymmärrä syytä. Tuotannollisesti edellisten levyjen jättimäisiä päällekkäisäänityksiä oli karsittu. Syynä oli yhtyeen halu pystyä esittämään uuden levyn biisit livenä. Mistään riisutusta musiikista ei ole kuitenkaan kyse, vaan samat dramaattiset mellotronin ulvahdukset sieltä pauhaavat ja olihan viisikosta jokainen erikseen erittäin hyvä biisin kirjoittaja.
Itseasiassa tämä edelläkävijä-yhtye on harmittavasti nykyään turhankin aliarvostettu. Parhaaseen brittipsykedelian lauluntekijäkaartiin kuuluvat jäsenet, erinomaiset muusikot ja progen pioneerit. Ja olihan se 'Nights in White Satin' kaikesta huolimatta aika saatanan komea biisi! Bändin levyille kannattaa antaa uusi tilaisuus, koska ne on jo muinaisuudesta testattu toimiviksi sekä 'päiden', että tavisten keskuudessa. Tämäkin oli ilmestyessään Englannin ja Yhdysvaltain listojen kärkipaikoilla.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
2 tuntia sitten
1 kommentti:
Hieno bändi ja levy. Tätä saa ja pitää tuoda enemmän esiin. Pyöräytin viime kuussa Melancholy Manin dj-keikalla, ja valinta kirvoitti sekä moitteita (et sitten mitään pateettisempaa soitettavaa löytänyt) että kehuja (iiihana biisi) :)
Lähetä kommentti