maanantai 6. syyskuuta 2010

Kalevala - People No Names 1972

Lido Salosen johtama Kalevala oli ensilevynsä aikaan ehtinyt soittaa pari vuotta tiukasti keikkaa. Jokainen suomi-rockin mytologiaa tunteva tietenkin tietää, että yhtyeessä soittivat aluksi myös Remu Aaltonen ja Albert Järvinen. Jälkimmäinen lähti vetämään tapeltuaan Aaltosen kanssa (kuten myöhemmin taas Hurriganeseissakin) ja Remu sai juuri ennen levyntekoa kenkää. Syynä oli tutkintavankeus yhdistettynä huonoon englannin kieleen.

Itse asiassa Kalevalan riveissä on soittanut sellainen määrä huippumuusikoita (ei sanan negatiivisessa merkityksessä), että harva kokoonpano pääsee niin myyttiseen miehitykseen.

Bändi soitti alunperin Ganes tyyppistä jytää ja lainabiisejä, johon oli otettu mukaan jopa musta perkussionisti. Ruisrockin 1970 keikasta on olemassa nauhoituskin.
People No Namesin aikoihin musiikki oli muuttunut progeksi. Kitarassa oli aikansa toinen virtuoosi Matti Kurkinen, joka kuoli tapaturmaisesti vain paria vuotta myöhemmin. Lauluun oli saatu Harri Saksala.

Itselläni oli takavuosina huono suhde tähän debyyttiin. Seuraavan levyn hitti ja pari muuta biisiä putosi, muttei tämä levy ja Saksalan laulu. Olen kiikuttanut People No Namesin kirjastosta himaan varmasti ainakin kymmenen kertaa, kuunnellut ja palauttanut pois.

Annoin vastikään bändille uuden mahdollisuuden ja liekö syynä suuri annostus saksa/ranska/italia progea, Saksalan tankero ei haitannut. Samalla tavallahan nuo eurock-bändit lauloivat. Naurettavaa nirppanokkaisuutta.
Levyn musiikkikin kuulosti nyt mielenkiintoiselta. Poukkoilu progen, jazzin ja hard-rockin välillä ei haittaa. Ja alunperin allergiaa aiheuttanut Saksalan Arthur Brown/Traffic tyylinen miehekäs proge-vokalisointikin toimii.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno levy! Ja mikä parasta; appiukkoni tekemä kansikuva!