tiistai 21. syyskuuta 2010

La Düsseldorf - Rock in Deutschland Vol. 3 (kokoelma) 1980

Tämä kokoelma tuli keväällä ostettua Tavastian levymessuilta. Harkitakin piti, sillä levy sisältää biisejä kahdelta ensimmäiseltä levyltä, jotka kyllä löytyvät hyllystä. Olisipa tämä tullut vastaan pari vuotta sitten, kun yhtyeen levyt olivat vielä kiven alla. Joka tapauksessa ostos osoittautui kannattavaksi, sillä kaksi levyn kappaleista on singleversioita ja loput on valittu muuten hyvin. Kovin montaa biisiähän levyllä ei ole, koska kraut-johdannaistahan tämä on.

Kaksi vuotta sitten kuolleen Klaus Dingerin luotsaama La Düsseldorf oli legendaarisen Neu!-yhtyeen jatkumoa, sillä lukuunottamatta aisapari/kitaristi Michael Rotheria bändi koostui Neu!:n viimeisen levyn miehistöstä. Jos Neu! rämpi tai harppoi kulttimaineessa ja rahallisissa veloissa (vaikka seuraavan vuosikymmenen artsy-fartsy orkesterit tunnustautuivatkin yhtyeen faneiksi), niin La Düsseldorf menestyi jopa kaupallisesti myyden satoja tuhansia levyjä. Itseasiassa yhteensä yli miljoona kappaletta. Yhtye sai jopa David Bowien julistamaan oraakkelimaisesti sen '80-luvun soundtrackiksi'. La Düsseldorf kuulostaakin futuristisen motoriselta, johon on lisätty vielä ripaus punkin nihilismiä.

Eksentrinen ja räiskyvä Klaus Dinger peilipilotteineen oli myös täydellinen rock-starba. Koko yhtyeen ulkonäkö neon-aurinkolippoineen ja lappuhaalareineen on paljon tykimpi, kuin tämän päivän (jo ohimennyt?) elektro-clash kuteet. Tältä 80-luvun edistys näytti!

Artsy tv-esiintyminen (huomaa japanilainen tanssijatar kiemurtelemassa lattialla)

Ei kommentteja: