Captain Beyondin ensilevy hivenen köpön kannen kera saattaisi kuulostaa jonkin periferian unohdetulta esi-stoner klassikolta, ellei tietäisi yhtyeen jäsenten tätä bändiä edeltäviä meriittejä. Amerikkalainen Captain Beyond julkaisi kaksi levyä ennen väliaikaista hajoamistaan. Näistä tämän ensimmäisen ja uudelleen kokoamisen jälkeisen (eri solistin kanssa levytetyn) kolmannen ja viimeisen kiekon tasoerot ovat yhtä kosmisia, kuin tämän levyn kansi.
Itse asiassa Captain Beyond ei ollut täysin amerikkalainen yhtye, sillä laulusolistina oli Rod Evans, joka saattaa olla joillekin tuttu Deep Purplen alkuperäisenä vokalistina. Evan potkittiin tylysti ulos bändistä kolmen levyn ja kohtuullisen menestyksen jälkeen sillä verukkeella, että tämä ei sopinut bändin kovempaan rokkiin siirtyneeseen linjaan. Pääpäsmärinä toimi tiettävästi Richie Blackmore.
Puhe osoittautuu tällä levyllä niin sanotuksi paskapuheeksi, sillä Captain Beyondin ensilevy pitää sisällään toisinaan montaa Purple-levyäkin muhevampaa tavaraa. Tästä pitävät huolen miehistö, jonka taustalta löytyi kaksi ex-Iron Butterfly miestä + Johnny Winterin entinen rumpali. Eli blues-pohjaista raskasta jyystöä löytyy johon on toisinaan lisätty hivenen 'progressiivisia' elementtejä. Iron Butterflyn entinen kepittäjä 'Rhino' Reinhardt on näköjään yksi näistä kadonneista kitarasankareista. Hyvin vetää.
Nimekkäistä lähtökohdistaan ja pätevästä debyytistään huolimatta Captain Beyond ei missään vaiheessa noussut mestaruussarjaan tai edes ykkösdivariin vaan vaipui vuosikymmenten unohduksiin. Bändin levy-yhtiö oli southern-rockkiin keskittynyt 'Capricorn Records', joka ei ehkä nähnyt tarpeeksi vaivaa markkinoidakseen yhtyeen hivenen kummallista progea ja hardrockkia yhdistellyttä linjaa. Tosin Brittein saarilta pullahti paljon tätä huonompia bändejä Amerikan listoille ja vielä samoilla eväillä.
Evan pettyi musiikkihommiin ja jäi Yhdysvaltoihin terveysalan hommiin. 80-luvun alussa hänellä ja Blackmorella oli oma naurettava vääntönsä Evansin Deep Purple-nimen alla toimineen bändivirityksen kanssa, jonka jälkeen hän on tiettävästi kokonaan poistunut musiikkikuvioista.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
8 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti