torstai 15. syyskuuta 2011

Theremin

Teemasarja oudoista soittimista käsittelee tällä kertaa genrensä kruunaamatonta kuningasta; Thereminiä.

Soitin itsessään syntyi puolivahingossa keskellä Neuvosto-Venäjän sisällissotaa keksijä Leon Thereminin tutkiessa valtiorahoitteisesti liikkeen tunnistimia. Laite sai myönteisiä arvioita 'Moskovan Elekroniikan konfrenssissa', josta maine kantautui itse Vladimir Leninin korviin. Tämä intoutui uuden uljaan ajan soittimesta ja otti todistettavasti jopa soittotunteja sillä. Samalla hän tilasi Neuvostovaltiolta kuusisataa kappaletta soitinta ja Leo Theremin lähetettiin ympäri maailmaa esittelemään tätä edistynyttä Neuvostovaltion ihmettä. Thereminin matka venähti pariksi kymmeneksi vuodeksi hänen jäädessään esittelemään laitettaan Yhdysvaltoihin. Takaisin Neuvostoliittoon hän palasi vasta toisen maailmansodan kynnyksellä. Paluun syystä on esitetty epävirallisia arvailuja koti-ikävästä salaisen palvelun kidnappaukseen. Tosiasiallinen syy taisi olla tilittämättömät verot ja varattomuus, joita hän joutui pakenemaan takaisin kotimaahansa.

Theremin saapui Yhdysvaltoihin juuri talousromahdusta ennen. Hän patentoi keksintönsä vuonna 1928 ja RCA alkoi valmistamaan niitä lisenssillä. Laitteesta ei tullut menestystä kaupallisesti, mutta kuriositeettina se herätti runsaasti kiinnostusta ja eli yli maailmansodan. Sodan jälkeen soitinta käytettiin paljon elokuvissa ja sen ulkopuolinen ujellus on tärkeä osa esimerkiksi elokuvassa 'Päivä, jolloin maailma pysähtyi'.

Viisikymmentäluku oli muutenkin soittimelle tärkeä, sillä silloin eräs Robert Moog alkoi valmistaa niiden rakennussarjoja. Theremin onkin pitkäikäisin valmistuksessa ollut elektroninen soitin, sillä sitä on tehty enemmän tai vähemmän aktiivisesti 20-luvulta tähän päivään asti. Moog harppasi luonnollisesti thereministä eteenpäin (yritys tekee tosin niitä edelleenkin) ja kehitti ensimmäisen kaupallisesti menestyneen syntetisaattorinsa.

Itse laite on varmasti melkein kaikille blogivierailijoille tuttu. Se koostuu kahdesta antennista, joista toisella ohjataan oskilaattorin frekvenssiä, eli kansanomaisemmin äänenkorkeutta, toisella äänen voimakkuutta. Soitin on luonnollisesti monofoninen, vaikka Moog-yhtiö päästi tänä vuonna hauskan aprillilipilan viisiäänisestä thereminista.
Siinä olisikin jo tekemistä, sillä normaalia thereminia pidetään yhtenä haastavimmista soittimista soittaa. Oikeasti klassisia tai edes normaalia pop-melodiaa soittavia soittajia täytyy etsiä kissojen ja koirien kanssa. Normaali soittaja saa laitteesta irti lähinnä ulvahduksia. Itse ääni muistuttaa ihmisäänen ja viulun tai sellon paksua sekoitusta, jossa on jotain tuttua ja jotain outoa.

En ole varma, onko theremin ainoa soitin, jota soitataan koskettamatta itse instrumenttia. Kuten jutun kuvasta näkee jossa nuori Leon Theremin soittaa hartaan näköisenä laitetta, laitteen soittaminen on mielenkiintoisen näköistä. Mieleen tulevat monet sen säestämät B-luokan 50-luvun sci-fi-elokuvat, missä mieltä tai avaruusalusta oltaisiin voitu ohjata samankaltaisesti jollain laitteella.

Thereminin taru ei rajoittunut pelkästään elokuvan puolelle. Alkuaikoina sille sävellettiin myös sinfonisia teoksia, mutta kenties laitteen haastavuuden takia niitä ei hirveästi ole. 60-luvun alussa soitinta käytettiin muutamassa levytyksessä kevyen viihdeorkesterin kanssa. Vuosikymmenen lopulle tultaessa laitetta käytettiin jonkin verran oudommassa pop- ja rockmusiikissa, kuten esimerkiksi Captain Beefheartin kappaleessa 'Electricity'. Kuuluisin levytys lienee Led Zeppelinin 'Whole Lotta Love', jonka väliosassa theremin ujeltaa. Jimmy Pagen laitteella loihtiminen oli konserttien visuaalisia kohokohtia.
Miksi ei mainittu Beach Boysien 'Good Vibrationsia'? Koska kappaleen laite ei ollut theremin, vaan Paul Tannerin rakentama sitä muistuttava 'Tannerin'.

Itse Leo Theremin joutui pian Neuvostoliittoon palaamisen jälkeen vankileirille, jossa hänet laitettiin kehittämään vakoilulaitteita. Uusi uljas maailma oli vaihtunut ja niillä oli sen ajan Neuvostovaltiossa enemmän kysyntää.
Maine palautettiin 1956, jonkä jälkeen hän opetti Moskovan konservatoriossa. Leon Theremin pääsi 51 vuoden tauon jälkeen uudelle ulkomaanmatkalle juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta. Hän eli 97 vuotiaaksi asti ja dokumenttiryhmä löysi hänet 90-luvun alussa Moskovalaisesta yksiöstä tavaroidensa kanssa. Ryhmä teki mainion dokumentin keksijästä, tämän päästessä mukaan hivenen ennen kuolemaansa.

Ei kommentteja: