Tämä levy on muuten saanut Allmusic.comissa ainoastaan yhden tähden. Tsiisus.No, mielipiteitähän nämä kaikki ovat. Samanlainen kohteeton saksalaisjammailu olisi merkki neroudesta, mutta Peter Greenin jammailuista koostettu levy on pelkkää Hendrixin matkimista..
The End of the Game oli Peter Greenin ensimmäinen soololevy ja poikkesi kohtuullisen radikaalisti samoihin aikoihin julkaistuista soolosingleistä. Levy on siis jammailua, jota on vähän leikelty sopivan mittaiseksi. Jos Greenin nimi tuntuu tutulta, niin hän oli siis Fleetwood Mac I:sen alkuperäinen kitaravelho. Greenin tunnelmallinen ja taloudellinen soittotyyli oli bändin tavaramerkkejä, eikä hän ole myöskään jäänyt ilman tunnustusta. Hän myös vei yhtyeen soundia eteenpäin, josta erinomaisia esimerkkejä kappaleet 'Green Manalishi', 'Albatros' tai se Santanan koveroima 'Black Magic Woman'. Jos kyseisten biisien tunnelmat ja soundit putoavat, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän levyyn.
Greenin sooloura ja elämä itsessään on myös mielenkiintoinen, sillä häntä pidettiin pitkään 70-luvulla Syd Barretin ja Brian Wilsonin tyylisenä menetettynä happopäänä. Samalla tavoin, kuin Wilsonkin, Green diagnosoitiin skitsofreeniseksi, mutta 'on palannut sittemmin työelämään', kun lääkitys saatiin kuntoon. Tämän ja seuraavan soololevyn välillä kulua kuitenkin yhdeksän vuotta.
Palataan vielä levyyn. Greenin kanssa jamittelevat Zoot Money, Nick Buck, Godfrey Maclean ja basisti Alex Dmochowski (joka soitti myöhemmin myös Frank Zappan kanssa). Levy heiluu bluesin, jatsin ja funkin välimaastossa purkautuen välillä silkkaan meteliin. Mutta vitsi, että tämä Green soitti hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti