keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Rockin apumiehet #18 - Tapani Ripatti

Rockin mittaamattoman pitkä #apumiehet on saapunut kahdeksanteentoista osaansa. Vuonna 1950 syntyneen Ripatin kohdalla puhe rockin apumiehistä on sinänsä puristien mielestä hivenen kyseenalainen, sillä mieshän tunnetaan disco-, teknomusiikin ja DJ-hommien noh.. jossei nyt ihan pioneerina, niin erittäin tunnettuna hahmona ja puolestapuhujana. Ja toinen legenda Miettinenhän alusti aina radio-ohjelmansa lauseella "Oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla soittamaa musiikkia". Siihen ei disko ja perseen heiluttaminen kuulunut.

Levyhyllyssähän ei olla todellakaan yhden asian autisteja, vaan annetaan tällä kertaa tilaa Suomen disco- ja DJ-kulttuuria rikastuttaneelle hahmolle.

DJ-Beaver nimelläkin esiintynyt lahtelainen aloitti tiskijukkauransa, eli ravintoloissa soittamisen 60-70-luvun taitteessa. Tiskijukka oli muuten sanana minulle lapsuudessa hämärän peitossa - eräässä Suosikki-lehden illanvietto/musahaastattelussa eräs haastateltavista oli kyseisen ammatin harjoittaja ja luulin sen tarkoittavan, että tyyppi tiskaa ravintolan astiat keittiössä. Ripatti itsehän kirjoitti 80-luvun alussa juuri mainittuun Suosikkiin ja toimi Levyraadin vakiojäsenenä 70-80-luvun taitteessa. Sleepy sleepers vinoili hahmolle oman Levyraatinsa 'DJ Gabriel Kikkelinä'. Saman niminen heppu muuten oli ihan oikeasti Sliippareiden dj, joka soitti lavalle ennen bändiä. Itse asiassa Sliippareiden alkuperäisjäsenet 70-luvun puolessa välissä olivat pitkälti lahtelais-DJ:tä ja mukana pyöri myöhemminkin DJ-Edwardin tyyppisiä kaheleita. Levynpyörittäjät keikkailivat taajaan alaikäisten bileissä ja välillä meininki oli lavalla aika hurjaa.

Oma sukupolveni muistaa Ripatin varmasti parhaiten hänen pitkään radiossa pyörineestä Ocsid-ohjelmasta (tämänkin ohjelman nimen tajusin vasta myöhemmin 90-luvulla!). Miehen nopeaan tahtiin papattava puhe oli hänen tavaramerkkinsä, joka varmasti johti siihen, että puolet radionkuuntelijoista vihasi häntä. Tapa ulottui myös kappaleiden päälle puhumiseen, joka otti kasettinauhoitusajan diskon ystäville varmasti koville.

Koska olin itsekin lapsena ja teininä "oikeiden ihmisten.." osastoa, en osannut antaa miehelle ja hänen soittamalle musalle hirveästi arvoa. Kuitenkin Ripatin YLE:ssä valtakunnan aalloille soittama elektroninen musiikki oli isossa osassa diskon, eurodancen ja teknon rantautuessa Suomeen, vaikka Ripatti viimeisessä alkoikin olla ns. 'vanhan paskan' maineessa. Koska kyseisiä musiikinlajeja pystyi tuottamaan kulutukseen suhteellisen nopeasti ja alhaisin tuotantokustannuksin, roskan määrä genressä oli valtava. Tämä harmillisesti leimasi maineellisesti pitkään kyseisiä lajeja, vaikka jokaisesta (ehkä eurodancea lukuunottamatta..) näistä löytyy eittämättömiä klassikkoja. Diskolle jäi halpa maine, joka on vasta viime vuosina parantunut ehkäpä elektronisen musiikin harrastajien kautta. Eurodancelle tuskin näin tulee käymään.

Ripatti itse kuvailee suomalaisen DJ-kulttuurin syntyneen levynkeräilijöiden ja ravintoloitsijoiden kohtaamisesta. Discoa syytettiin aikanaan, että se peitti massallaan alleen kaiken muun ja yksi mies levyineen oli halvempi, kuin siihen asti soittaneet ravintolabändit. Tämän jälkeen tuulet ovat puhallelleet suuntaan ja toiseen, mutta DJ-kulttuuri on silti jäänyt pysyäkseen.

Juustoisen eurodancen ja muun soiton ohessa mies on huhujen mukaan 'siviilielämässä' ihan ookoon musiikin ystävä. Hän tiputteleekin mielellään 70-luvun muisteloissaan nimiä tyyliin Moroder, Donna Summer ja niin edelleen. Ripatti ajautui valtakunnallisiin kanaviin Lahden studiossa pidetystä ohjelmasta, joka huhujen mukaan oli kuumimpina hetkinään ihan oikea disco.
Päijät-Hämeen disko-mytologiaan kuuluu myös tarina eräästä heinolalaisesta diskosta jossain hevon kuusesa, jossa soi kuulemma aikanaan aikansa paras diskomusiikki Suomessa. Erään paikkaa pitäneen kolmikon jäsenen tyttöystävä oli lentoemäntä, joka toi heille kuumimmat diskovinyylit - suoraan New Yorkista.

Ripatin ohjelmat muuttuivat 90-luvulla 'Tri Patti's Partylineksi' ja lähetysaikakin siirtyi lopulta aamuyön tunneille. Nykyään mies toimii YLEn Lahden radiossa tuottajana ja on useamman kauden kaupunginvaltuutettu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Funky Naruschka oli tämä heinolalainen discoparatiisi.

- Lörsson

Anonyymi kirjoitti...

Maruschka. Kirjoitin väärin.

- Sama

Rolf Jacksen kirjoitti...

Jassoo. Ei tainnut olla edes ihan "keskustassa"? Kävitkö ikinä paikalla?