Arki- ja työelämän syövereistä tuli pitkästä aikaa mieleen eräs musapohdinta.
Olen nykyisin aika avomielinen musiikin suhteen, mutta huomasin, että olen alunperin saanut useista suurimmista suosikeistani hylkimisreaktion. Ja se lista on todella pitkä.
Suoraan sanoen olen pääsääntöisesti inhonnut aluksi nyt kuuntelemaani musiikkia ja yhtyeitä!
Liekö syynä sitten vanhemmiten kypsyminen moniin artisteihin, tiedä häntä, sillä moneen alussa ärsyttäneeseen artistiin on ruvennut myös aika nopeasti tykästymään- Joka tapauksessa erittäin kummallista!
Tässä bändejä ja levyjä, joita en alussa (aikajanassa voidaan mennä 13 ikävuoteen) voinut sietää ja joita ilman taas ei voi enää olla:
- Velvet Underground
- Van Der Graaf Generator
- Tom Waits
- Tehosekoitin
- Kraftwerk
- Flaming Lips (tosin rakkaus alkoi uudestaan Soft Bulletin levyltä. Ja pidän tästä uusimmasta korvien raastostakin nyt myöhemmin)
- Alice Cooper
- Kiss
- Steel Mammoth
- Sparks
- Asa (aka Avain)
- Beastie Boys
- Brian Eno
- Roxy Music
- Dave Lindholm (okei, eka biisi oli 'Tupakka viini ja villit naiset')
- Hanoi Rocks
- Gun's Roses (no näiltä tykkään lähinnä Appetitesta)
- Aerosmith
- Kari Peitsamo
- Prince
- Tangerine Dream
- Beach Boys
- Ramones
- Van Halen
- Wigwam
- Sargofacus
- Frank Zappa
- Bob Dylan
- Jukka Tolonen
- Grateful Dead
- Slayer
(jatkan listaa huomenna tuoreilla mielin)
Siis mitä helvettiä?
Listahan käsittää lähinnä koko Levyhylly-blogin diskografian :-D
Onko kyse jostain kierosta käänteisestä psykologiasta?
Okei, monen artistin VÄÄRÄÄN levyyn tuli varmasti tutustuttua ensiksi. Tai väärään aikakauteen. Mutta silti TODELLA HÄMÄRÄÄ.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Luettelosi on suoranaista hurmiota! Melkein jokainen lukeutuu myös meikäläisen suosikkeihin. Jännää tuo inhokkien muuttuminen suosikeiksi! Olen itse havainnut monen artistin kohdalla, että inhokkius on useimmiten syntynyt ulkomusiikillista syistä, esim. siksi, että joku ei-niin-arvostamani ihminen diggailee täysillä. Pearl Jamin ja Alice In Chainsin aika meni 90-luvulla minulta ohi, mutta tänä päivänä en voi saada niistä kyllikseni. Tom Waits myös. Kaikkein massiivisin kääntyminen on tapahtunut kuitenkin Rushin kohdalla. En voinut sietää bändiä, mutta nyt se on aivan suosikkieni kärkeä!!!
Minä taas en tykännyt 90-luvulla Pearl Jamista (ärsyttävä hitti) tai Alice In Chainsista (Nirvanasta ja Soundgardenista kylläkin). Nyt olisikin oikea aika tämän kirjoituksen hengessä tutustua noihin artisteihin.
Rushin kanssa ihan sama juttu. Aiemmin ei oikein liikauttanut mitään osaa, mutta nyt etenkin 70-80-luvun taitteen kama kuulostaa niiiiin täydelliseltä ja taiten kootulta. Monosyntikkasaundeja myöten (aikakautensa tekniikkaan nojaavat soittimet vanhentavat yleensä parin vuoden jälkeen musiikin hetkeksi. Tässäkin tapauksessa ne kuulostavat 30 vuoden jälkeen taas nykypäivältä).
Lähetä kommentti