maanantai 14. helmikuuta 2011

Billion Dollar Babies - Battleaxe 1977

Tällä kertaa taustaltaan astetta mielenkiintoisempi levy. Kimaltelevan powerarmorin ja kitarakirveen takana oli kolme alkuperäisessä Alice Cooper Groupissa soittanutta muusikkoa, vahvistettuna kahdella uudella jannulla. Tosin näistäkin toinen Bob Dolin oli ollut jo koskettimissä yhtyeen viimeisellä 'Muscle of Love' levyllä + edeltäneellä Billion Dollar Babies kiertueella.

Neal Smith, Dennis Dunaway ja Michael Bruce päättivät jatkaa yhtyeenä sen jälkeen kun oli selvää, ettei Alice palaa enään takaisin vanhojen bändikavereiden pariin 'Welcome to My Nightmaren' menestyksen takia. Sessioita oli jo tuossa vaiheessa ja niitä soitettiin kitaristi Mike Marconin avustuksella vielä lisää.

Battleaxe oli B$B:in ainoa täyspitkä levy, joka julkaistiin pienen kiertueen kera vuonna 1977. Kiertueen lavashow oli 'sportti-gladiaattorihenkinen' muistuttaen Rollerball-elokuvaa. Homma kuivui kuitenkin kasaan sisäisten ja ulkoisten managerillisten ongelmien takia. Huhujen mukaan Alicen manageri pisti kaikki mahdolliset kapulat yhtyeen rattaisiin vastustaen kaikkea aina yhtyeen nimeä myöten ja vaikuttaen epäsuotuisasti bändin asemaan Polydor-levy-yhtiössä.

Kolmikko (etenkin Michael Bruce) oli useimpien ACG:n menestyneimpien biisien takana, joten tältäkin levyltä oli odotettavissa päteviä hard-rock biisejä. Niitä levyllä piisaakin ihan mukavasti, joten levy on periaatteessa pätevää kamaa. Billion Dollar Babiesin suurin ongelma olikin, että se oli rivimiesten bändi.
Levyä kuunnellessa mieleen hiipii koko ajan ajatus, kuinka hyvä levy tämä olisi, jos Lissu laulaisi tällä. Ainakin parempi, kuin staran itsensä levytykset tuosta vuodesta pitkälle eteenpäin.

Ei kommentteja: