sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Autoharppu

Autoharp (tm) on soitin, joka on popmusiikin historiassa vilahdellut monessa mielenkiintoisessa levytyksessä. Tällä hetkellä se on tavallaan ajankohtainen PJ Harveyn mainion 'Let England Shake' levyn takia. Moni sen etäisesti heliseviä kitaroita muistuttavista taustoissa on soitettu itse asiassa autoharpulla. Soitin taisi tosin soida hänen levyillään ensi kerran jo vuonna 2004.

Soitin on tavallaan reliikki, joka aina silloin tällöin putkahtaa esille anglo-amerikkalaisessa musiikin maailmassa. Suomessa soitin on harvinainen, eikä ihan suoraan tule mieleen muita, kuin jotain bluegrass-puristeja, joiden arsenaaliin se saattaisi kuulua.

Autoharp sellaisenaan perustuu itäisen keski-Euroopan soitinperinteeseen, jossa sen kantamuoto tunnetaan vieläkin 'Zither'-nimisenä soittimena. Soitin ei sinänsä muistuta edes sellaisenaan oikeaa harppua. Tämä lähi-idästä kulkeutunut soitin on juutalaisen perimätiedon mukaan Danielin ajalta 606 ennen ajanlaskun alkua. Varhaisin säilynyt tuota muistuttava soitin on kuitenkin löytynyt kiinalaisesta haudasta ja ajoitettu vuoteen 433 ennen Jeesuksen ajanlaskun alkua.

Tästä pitää hypätä kuitenkin toista tuhatta vuotta eteenpäin, kun saksalainen emigrantti Charles F. Zimmermann patentoi 1882 Yhdysvalloissa kehittämänsä soittimen ja nimesi sen autoharpiksi. Zimmerman ei kuitenkaan tiettävästi tehnyt yhtään teollista versiota soittimesta, vaan hänen entinen maanmiehensä Karl August Gütter patentoi samalla vapaiden kielten dumppaus-periaatteella toimivan soittimen Englannissa noin 1883-84. Jos Zimmermannin soitin muistutti enemmän laatikkoa, Gütterin kohtalaisen suosittu soitin 'Volkszither' oli miltei samanlainen, kuin myöhempi yhdysvaltalainen sarjatuotannon autoharppu.

Autoharppu (tm) rekisteröitiin yhdysvaltalaiseksi tavaramerkiki vuonna 1926 ja Oscar Schmidt Inc. aloitti niiden teollisen valmistuksen. Firman soittimien myynti (valmistivat muitakin 'saksalaisperäisiä' instrumentteja) perustui vuodesta 1880-1965 ovelta ovelle myyntiin. Suurin osa vanhoista autoharpuista on siis myyty pölynimurikauppiaan myyntiperusteilla!

Kuka sitten soitti autoharppua? Soitin oli kohtuullisen yleinen amerikkalaisen kansanperinteen musiikissa, jota nyttemmin kutsutaan folkiksi, bluegrassiksi ja countryksi. Muun muassa Johnny Cashin vaimonakin tunnettu June Carter (+ Carter Family) oli tunnettu autoharpulla itseään säestänyt muusikko. Soitin olikin alunperin ehkä enemmän 'tyttöjen soitin', sillä alkuaikojen miltei kaikki tunnetuimmat autoharpistit olivat mimmejä.
Tämä hivenen sivuosaa soitinarsenaalissa näytellyt soitin kulkeutui kuitenkin 50-60-luvun folk-piireihin heidän alkuperäisen soitinpurisminsa mukana ja myöhemmin 60-luvulla soittimesta tehtiin myös sähköisiä versioita. Beatnikkien folkin mukana soitin kulkeutui myös uudemman musiikillisen kulttuurin mukaan esim. San Fransiscon yhtyeiden mukana.

Tämän jälkeen soitin on ollut taas enemmän ja vähemmän kuriositeettien joukossa. Sitä käytettiin jonkin verran englantilaisessa progessa, mutta 70-luvun puolessa välissä se katosi miltei sukupuuttoon kuolleiden soitinten listalle. Kuvaavaa on, että siitä tehtiin vuonna 1981 synteettinen versio Omnichord, joka on sekin kyllä saavuttanut arvoa omalla sarallaan.

Itse törmäsin mainintaan soittimesta ensimmäisen kerran teininä lukiessani narkkaribändi Spacemen 3:sen joutsenlaulun 'Recurring':in kansista löytyvää mittavaa vintage-soitinlistaa. Todennäköisesti soitin soikin levyn upealla soundipaletilla, muttei mitenkään hallitsevasti. Autoharppuun törmää ehkä helpoiten kuitenkin yllättävästi Roky Erickson & The Aliensin 'The Evil One' levyllä, jossa Billy Millerin skalpilla soittama kirskahteleva autoharppu tuo levyn periaatteessa muuten perinteiseen hard-rockkiin omaa kieroa twistiään.



Ja tässä vielä Polly Jean!

Ei kommentteja: