Lale Andersen - Lili Marleen 1939

Luin juuri loppuun lyhyen kirjan Wolfgang Lüthistä, joka oli Saksan kuuluisimpia sukellusveneässiä. Hän oli sukellusveneen kapteeni sodan alusta vuoteen 1943, jolloin hän palasi sankarina kuukausien partiomatkalta niinkin kaukaa, kuin Intian valtamereltä. Liian arvokkaana kadotettavaksi pohjaan tai vankileirille kuten kollegansa, hänet siirrettiin johtamaan Saksan merisotakoulua, jossa hän toimi sodan loppuun asti - saaden surmansa vahingossa saksalaisen vartiomiehen luodista vain pari päivää sodan loppumisen jälkeen toukokuussa 1945.

Wolfgang Lüth oli miehistönsä suuresti arvostama ja jopa rakastama hahmo, mikä ei sodan ajan Saksassa ollut esimerkiksi maavoimien puolella mitenkään yleinen asiantila. Siis se, että johtavalle upseerille miehet olivat muutakin, kuin myllyyn työnnettävää lihaa. Tämä siitä huolimatta, että Lüth oli samaan aikaan sinisilmäinen ja avoin kansallissosialisti - eli natsi.

Jotta löpinä ei mene pelkäksi Korkeajännitykseksi, on syytä huomata, että sukellusveneet olivat elämää ääriolosuhteissa. Tälläisissä paikoissa oli tärkeää pitää huolta siitä, että miehistö pääsee purkamaan itseään ja pitämään ajatuksensa jossain muualla, kuin toisen ärsyttävässä naamassa. Lüth soitatti paljon musiikkia laivassaan. Myös ihan huvikseen, mutta erityisesti juhlallisissa tilaisuuksissa satamasta partiolle lähtiessä ja saapuessa takaisin. Tämän lisäksi hän monen kuukauden reissuillaan salli miehistön kuunnella myös Puolueen kieltämää jatsia muka huomaamatta sitä. Kyseinen musiikkilaji oli nimittäin julistettu 'juutalaiseksi' ja rehellisyyden nimissä näinhän se olikin! Ja sen lisäksi vielä neekerinmustaa!

Pitkän rönsyilyn päälle palataan kirjoituksen alussa olevaan kappaleeseen, joka aivan varmasti soi myös Lüthin vedenalaisissa aluksissa silloin kun ei oltu hiirenhiljaa kaikuluotauksen ja syvyyspommituksen kohteena.

Lili Marleen levytettiin vuonna 1939 kabareelaulajana kunnostautuneen Lale Andersenin toimesta. Itse kappaleen runo syntyi jo ensimmäisen maailmansodan aikana kirjailija Hans Leipin toimesta, joka yhdisteli kotikaipuuseensa tyttöystävänsä ja toisen mimmin nimet. Sävelmä taas oli Norbert Schultzen käsialaa, joka oli liittynyt käytännön syistä Puolueen jäseneksi, joutuen kirjoittamaan myös tökeröjä propaganda-lauluja, kuten 'Panssariarmeija-liedi' yms.

Kappale ei ollut aluksi erityinen menestys, mutta Saksan miehitettyä Jugoslavian kesällä 1941 sitä ruvettiin soittamaan Belgradin radioasemalla, josta sitä kuulivat sekä akselivaltojen, että liittoutuneiden sotilaat (etupäässä englantilainen Kahdeksas armeija) Balkanin ja Välimeren alueella. Muutama sata kappaletta myynyt single nousi sotilaiden suosikiksi kummallakin puolella rintamaa. Vahingossa, sillä sitä pyöritettiin suurrotaatiossa lähinnä siitä syystä, ettei asemalla ollut tarpeeksi muita levyjä. Brittien saksankielen taidosta ei ole selvyyttä, mutta kappaleen koti/tyttöikäväiset sanat upposivat samaan melankoliseen kotikaipuun maastoon, kuin amerikkalaisten 'Over the Rainbow' tai brittien 'We'll Meet Again'. Kappale oli myös kansallisankari kenraali Erwin Rommelin suosiossa.

Propagandaministeri Joseph Göebbels ei pitänyt kappaleesta ja julisti sen soiton pannaan, mutta tuhansien rintamalta tulvineiden kirjeiden jälkeen hän osoitti, ettei ollut tunnevikaisuuden ohella kuitenkaan hölmö. Kappale sai jatkaa soimista, jos se kerran piti sotilaat ja siviilit tyytyväisinä. Lili Marleen julistettiin kello 21:55 tunnukseksi ja soitettiin päivittäin kyseisen kellonajan äänimerkkinä sodan loppuun asti. Vuonna 1942 laulajatar pistettiin levyttämään myös englanninkielinen versio kappaleesta. Samalta vuodelta on tiettävästi suomennos 'Liisa pien'.

Kuten useimmat tietävät, tässä välissä Saksan sotaonni kääntyi ja maa hävisi sodan, syösten valtion ensin tuleen ja sen jälkeen monen kymmenen vuoden miehitykseen.

Schlagerin esittäjä Lana Andersen meni sodan jälkeen naimisiin sveitsiläisen säveltäjän kanssa ja katosi pitkäksi aikaa radioaalloilta. Vuonna 1952 hän palasi listoille menestyksekkäällä itse sanoittamallaan kappaleella ja osallistui vuoden 1961 Eurovisionin laulukilpailuun Länsi-Saksan edustajana. Andersen kuoli 1972 ja kappaleen säveltäjä Schultze kymmenisen vuotta sitten 2002.