torstai 23. helmikuuta 2012

Cameo - Keskellä selkää 1975

Cameo vieraili blogissa jo viime kesänä, kun hehkutin yhtyeen kadonnutta klassikkoa 'Kun laiva lähtee'. Bändin muu musiikki jäi tähän päivään asti tuntemattomuudeksi lukuunottamatta paria suttuista youtube-rippausta.

Cameon kummatkin levyt löytyivät kuitenkin erinomaisen hyvän musiikinharrastajan vihjeen perusteella helsinkiläisestä vinyylidivarista. Kakkoslevy jäi sopimuksen mukaan odottamaan hyllyyn, mutta poistin mukaani tämän bändin ensilevyn (joka on taas kerran mahtavaa vuosikertaa).

Yhtyettä nimitettiin aikanaan Suomen Simon and Gartfunkeliksi. Yhteistä löytyykin harmoniassa laulamisesta ja hempeästä akustisesta tunnelmasta. Musiikkia voisi parhaiten kuvailla proge-folkiksi sen erikoisten rytmitysten vuoksi (vaikka periaatteessa perusrytmit ovat 'tavallisia'). Esoteerisia elementtejä tuo Esa Kotilaisen huojuvat jousisyntetisaattorit ja minimoog. Taustabändissä on muitakin tekijämiehiä; sähkökitarassa Sami Hurmerinta, ilmavista rummuista ja sovituksista vastaa taas Upi Sorvali.

Itse kaksikko oli Pekka Tontti ja Matti Lehto, joista ensin mainittu on levyllä päävastuussa sävellyksistä ja sanoituksista (duon Paul Simon?).

Albumin teema liittyy kevyesti purjehdukseen. Olihan yhtye nimettykin kaksikon yhdessä omistaman purjeveneen mukaan. Purjehdus tai merenkulku yltiöromanttisuudessaan antaa myös mahdollisuuden käyttää samoja termejä ja metaforia ihmissuhteista laulaessa.. 'Kun laiva lähtee' tiedettiinkin hyväksi biisiksi, eikä muukaan levy ole huono, vaan hyvä kokonaisuus hivenen alakuloista folkkia.

Mieleen nousee ihmetys siitä, ettei Cameo ole sen tunnetumpi tai edes kulttitunnettu, vaan yhtye on tasokkaasta levystään huolimatta täysin obskuuri. Ainoa kupru veneen kyljessä, tai reikä purjeessa on levyn kakkospuolen sinkkuvalinta 'Buffalo', jonka 'hullutteleva' bluegrass-meno poikkeaa vähän liikaa muusta levystä.

Levy julkaistiin Loven kilpailijaksi perustetulle Hi-Hatille, jonka levytyksiä on uudelleenjulkaistu lähiaikoina Rocket Recordsin toimesta. Tässä olisi yksi hyvä ehdokas lisää?

Ei kommentteja: