tiistai 9. elokuuta 2011

Cameo - Kun laiva lähtee 1975



Radio Suomen iltaohjelmat ovat kesälomalla hyvä paikka löytää kadonneita Suomi-helmiä. Helsinkiläinen Cameo-duo oli aikanaan tituleerattu Suomen Simon ja Gartfunkeliksi. Kaksikko julkaisi kaksi levyä Loven kilpailijaksi perustetulla Hi-Hat-levymerkillä. 'Keskellä selkää' oli näistä ensimmäinen, jota en ole edes kokonaisuutena kuullut. Merellisen levynnimen lisäksi yhtyeen omakin nimi oli kaksikon yhteisen purjeveneen mukaan Cameo.

Levyllä Pekka Tonttilaa ja Matti Lehtoa avustivat muun muassa Upi Sorvali, Sami Hurmerinta ja Esa Kotilainen. Soundillisesti biisi sijoittuu samana vuonna julkaistun Nuclear Nightclubin jälkeläisiin samalla tapaa, kuin esimerkiksi 'Fantasia' yhtyeen ainokainen. Kovin montaa samoilla säädöillä tehtyä levyä ei valitettavasti tehty. Ja Kotilaisen synasoolo on kylmäävän hieno ja sovittaja Sorvalin Österbergimainen ilmava kannuttelu tekee biisistä Biisin.

Ei kommentteja: