Vuosien 1976-78 välillä toiminut bostonilainen DMZ kuului amerikkalaisen punkin ensimmäiseen aaltoon. Yhtye oli eräänlainen väliinputoaja genren sisällä, sillä bändin repertuaariin kuuluivat sähköpiano ja urut. Kappaleet olivat turbo-ahdettua ehtaa alkuperäistä garage-rockkia, jotka soitettiin uuden punkin temmolla. Aluperäisellä tarkoitan nyt ihan täyttä hiilipaperikopiota Nuggets-kokoelman jytäävimmistä orkestereista ja Stoogesista. Ainoalle täyspitkälle päätyi covereiksi asti versiot Sonicsien Cindarellasta ja Wailersien Out of Our Treestä.
DMZ oli aikanaan aikaansa edellä, jos sellaista retro-pohjaisesta edellisen vuosikymmenen musiikkiin pohjautuvasta tavarasta voi sanoa. No, Kallion ketjulompakkojätkät soittavat ja kuuntelevat nykyään juuri tälläistä tavaraa kutsuen sitä typerällä garage-punk nimellä.
Levyn häiritsevä piirre on muuten äkäisen ja räkäisen yhtyeen kliini tuotantopolitiikka. Pastissimaiset biisit ovat myös tavallaan ärsyttäviä, mutta kyllähän tämä kaikesta huolimatta jytää. Ostava yleisö ei myöskään aikanaan halunnut yhtyettä ja pian tämän jälkeen bändi kuopattiin suurimman osan miehistöstä siirtyessä The Lyres-yhtyeeseen, joka oli vielä törkeämmin retroon nojaava orkesteri, kuin DMZ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti