Jim O'Rourkessa olisi erittäin paljon ainesta "rockin apumies" kirjoitukseen, mutta koska viimeisimmässä Wire-lehdessä oli juuri sellainen, skipataan ja kerrotaan levystä.
Chigagolainen O'Rourke on tosiaan ollut monessa mukana, vaikka onkin porskuttanut tekemisineen muuten tiukasti marginaalin laidalla. 90-luvulta noisea, nauhurimusiikkia ja taidepläjäyksiä tehtaillut mies tunnetaan suuren yleisön korvissa kuitenkin Wilcon 'Yankee Hotel Foxtrotin" teknikkona ja seuraavan "Ghost Is Born" levyn tuottajana, josta hän yhtyeen kanssa pokkasi Grammy-palkinnonkin. Jos tämäkään ei yhdelle miehelle riitä, niin O'Rourke soitti 2000-luvun puolessa välissä kolmatta kitaraa tai bassoa ja puhalsi uutta eloa veteraanibändi Sonic Youthin levyihin ja riveihin.
Miehen soolotuotannosta minulla ei ole hirveästi kiinnekohtia lukuunottamatta Jeff Tweedyn ja Glenn Kotchen kanssa muodostamaansa Loose Fur-bändiä. Edellämainitut miehet soittavat muuten myös tälläkin levyllä.
Sellainen mielikuva kuitenkin on, että tätä aiempi soolotuotanto ei ole ollut hirveän kuuntelijaystävällistä, vaan painottunut enemmän sinne muodottoman musiikin laitaan. Insignificance paljastaakin O'Rourken biisintekijän ja kitaransoittajan lahjat. Nämä tosin tiesin tutustuttani ensin myöhempään Loose Furiin.. Itse asiassa tämä soololevy voisi ihan hyvin olla Loose Furin kolmas, koskaan ilmestymätön levy. Ellei tätä olisi tehty ennen kyseistä bändiä.
Biisejä voisi verrata Elvis Costellon 'älykkääseen jytään'. Koukkuja riittää sen verran, että mielenkiinto pysyy hyvin yllä. O'Rourken kitaristintaidoistakaan ei ole ollut epäilystä, sillä levyllä kuuluu selkeästi, kuka on soittanut Wilconkin levyillä. Tai ainakin Jeff Tweedyn soitosta, sillä O'Rourke oli juuri se, joka rohkaisi tätä soittamaan leadejä. Molempiä yhdistää kireä ja hivenen heiluva kitaraääni. Sonic Youthin tyylistä taidemeteliä tällä levyllä on vähemmän, jos juuri ollenkaan lukuunottamatta akustisen päätösbiisin lopun noisea.
O'Rourke pullauttelee edelleen omintakeisia levyjä ja projekteja, mutta on vuodesta 2006 asti asunut Japanissa ja toimii tai siis keikkailee lähinnä siellä päin.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
2 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti