maanantai 21. toukokuuta 2012

Doom - Doomed From the Start 1992

Eka demo oli paras?
Doomed From the Start on japanilainen 1992 koottu kokoelma englantilaisen crust-punk yhtyeen demoäänityksiä vuosilta 1987-1992. Crust ei itselleni ole hirveän tuttu alalajina, mutta taitaa olla edelleen se, mitä nämä 'kovan musiikin' punk-kakarat kuuntelevat.

Tai mistä helvetistä minä tiedän?

Yhtye ehti olla olemassa vain kolme vuotta, mutta nauttii edelleen kulttisuosiota. Wikipedian mukaan crust yhdisteli 'äärimetallin' ja anarko-punkin aineksia keskenään. Omaan korvaan Doom kuulostaa hivenen käppäiseltä metalli-punkilta, eikä millään huonolla tavalla.
Yksinkertaisia riffejä ja biisejä vähän miehekkäillä vokaaleilla. Tempokin on toisinaan verkkainen verrattuna aikakauden metalliin. Toki nopeampiakin biisejä löytyy ja niillä lähestytäänkin sitä aikansa pikametallia. Mutta käppäisemmin.
Myös lauluun toisinaan lyöty delay kuulostaa villiltä. Tässä onkin syy miksi kuuntelen juuri tällä hetkellä mielummin Doomia, kuin sitä perusmetallia. Tässä on sitä paljon puhuttua käppäisyyttä ja sen tuomaa sympaattisuutta. Ehkä yhdistelmä korttelibändin soittamaa Venomia, Dischargea ja thrash-metallia kuvaisi parhaiten?

Onko se eka demo paras? Kevyen tutustumisen jälkeen muuhun tuotantoon väitän, että on. Vaikka puristit varmaan vetävät tästä herneen nenään. Kokoelman viimeistelemättömät soundit tukevat biisejä hienosti, vaikka eivät ne toisetkaan versiot huonoja ole.
Doom myös raotti verhoa tähän vähän myöhempään punk-tuotantoon, koska olen tähän asti pitänyt vuotta 1987 vedenjakajana, jonka jälkeiseen tavaraan ei kannata edes tutustua.

Ei kommentteja: