Eri esittäjiä - Merimiesten lauluja 1972

Kävin lauantaina luppohetkellä Viisikulman vielä jäljellä olevissä levykaupoissa. Elossa olevien tai kituuttavien päätarjonta on tällä hetkellä vinyyliä. Ja yleensä vanhaa sellaista. Niin myös Helsingin vanhimpien levykauppojen yksinäiseen joukkoon kuuluvassa Digeliuksessa. Kauppias innostui sen verran ostoksestani ja kysymyksestäni seinällä olevasta Dimi-syntetisaattorin promojulisteesta, että kertoi liikkeen historiaa.

Sähkö-Digelius ja Erkki Kurenniemi nimittäin sopivat sopimuksen, jossa yhtiö sai oikeuden myydä ja markkinoida tätä erikoista ja legendaarista(?) elektronista soitinta, jota soitettiin muun muassa Sähkökvartetin performanssissa. Liekö yhtäkään soitinta mennyt kaupaksi, mutta kyseinen Sähkö-Digelius oli myös yksi osakas vuonna 1971 perustetusta Levy-Digeliuksessa. Sähköfirma lienee poistunut kuvioista ja maailmastakin jo aikapäiviä sitten. Saapa nähdä tekeekö Digi-aika saman Digelius-ajalle?

Mutta takaisin levyyn; Merimiesten lauluja on kirjailija-merikapteeni Eino Koivistoisen (jazzari Eero Koivistoisen isä) keräämään aineistoon perustuva levy, jossa Jussi Raittinen, Kuoro, Taisto Lundberg ynnä muutamat aidot pikipöksyt (purjelaivamiehet) tulkitsevat purjelaivakauden suomalaisia lauluja. Höyrylaivathan tekivät purjelaivoille saman, kuin digimusiikki kivijalkakaupoille. Jotkut sissit purjehtivat vielä jonkin aikaa, mutta loppu oli vääjäämätön.

Levyn purjelaivalaulut olivat siis suomalaisia, eikä maailmalla ja kotimaisilla valtamerilaivoillakin laulettuja englantilaisia (tai ainakin merimies-englanninkielisiä) lauluja. Purjeaikakauden laulut olivat vahvasti sidoksissa juuri työnteköön ja niiden tarkoitusperä oli töiden säestäminen esimerkiksi raskaassa purjeen- tai ankkurinnostossa. Tätä johti yleensä esilaulaja, joka lauloi ohjeet työntekijöiden toistaessa oman osuutensa.
Tällä levyllä työlaulut ovat kuitenkin vähemmistönä ja tarinalaulut pääosassa. Johtuen kotimaisesta aspektista purjehdusten ulottuessa usein vain Itämeren satamiin joskus Englantiin ja harvoin Gibraltarin ohi, myös levyn laulujen aiheet koskevat niitä. Lähes jokaista laulua vaivaa tietenkin kotikaipuu. Materiaali on kuitenkin valikoitunutta ja koostaja Koivistoinen huomauttaa, että suuri osa varhaisemmista lauluista oli niin härskejä ja törkeitä, että niitä alettiin jo aikanaan sensuroida kun laivoilla alkoi kulkemaan myös matkustajia. Toki tälläkin levyllä lauletaan siitä viinan juonnista, mutta mitään alapään tarinoita miehekkäänä köörilauluna ei kuulla.

Mitään mullistavaa tai ikimuistoista levyltä ei ehkä Jussi Raittisen laulamaa 'Kompassilaulua' lukuunottamatta löydy, vaan se on nimenomaan dokumentaatio tuohon aikaan vielä viimeisten elossa olevien pikipöksyjen lauluista. Höyrylaivakaudellakin näitä lauluja vielä laulettiin, mutta niiden tarkoitusperä työn taustalla oli poistunut ja homma siirtynyt puhtaaseen romantiikkaan ja viihteeseen.

Parissa biisissä Eino Koivistoisen sävellysapuna on tämän poika Eero. Levyn toteutus on perinteistä hiiohei-hoilotusta haitarin ja pystybasson säestyksellä. Jotkut levyn vanhoista aidoista pikipöksyistä on kuitenkin äänitetty ilman mitään säestystä.

Mielenkiintoista on kuitenkin, että kappaleet aikakaudelle tyypillisesti kertovat runollisen kuvailun sijaan yleensä aina selkeän tarinan. Esimerkiksi 'Hautajaiset merellä', jonka nimi nykykuulijalle herättelee kaikenlaisia yltiöromanttisia tango-mielikuvia on Veikko Janssonin säestyksettä laulama suora yksityiskohtainen kertomus juuri niistä pienimuotoisista hautajaisista merellä. Juhlavuottaan viettävän Veikko Lavin perusbulkkikappaleet kuulostivat tarinoiltaan pitkälti samalta. Tätä levyä ei löydy Spotifysta.