tiistai 4. lokakuuta 2011

Mustat muusikot takavuosien Suomessa

Luen juuri parhaillaan mainota 'Albert Järvinen'-kirjaa. Siitä varmaan joskus enemmän myöhemmin, mutta kirjassa sivuttiin mielenkiintoisesti muutamaa (ehkä kaikkia kolmea?) mustaa Suomessa 70-luvulla vaikuttanutta muusikkoa.

Musta mies tai nainen ei nimittäin ennen 90-luvun taitetta ollut Suomessa mikään jokapäiväinen näky. Kotkan kaltaisessa satamakaupungissa tummempaa hipiääkin omaavia näki kenties useammin, kuin vaikkapa sisämaan kaupungeissa, mutta paikallisina asukkainen heitä oli todella vähän. Yleinen syy kylmään pohjolaan tulolle oli kaiketi useimmiten se klassinen 'naisen perässä'. Loput mustista asukkaista olivat sitten varmaan koripallon pelaajia (jenkkivahvistuksia sai olla joukkueessa kaksi kappaletta). Oma pikkuserkkuni oli puoliksi musta, mikä oli myös kohtuullisen harvinainen asiantila sen ajan Suomessa.

Sama naisen perässä motiivi oli varmaan kaikkien Järvis-kirjassa olleiden mustien muusikkojen takana. Tosin rehellisyyden nimissä on todettava sen olleen varmasti tärkein vaikutin myös suurimmalla osalla kaukaasialaisista maahanmuuttajamuusikoista.

Mustia ihmisiä on Suomessa asunut 1800-luvulta lähtien. Talvisodassa oli jopa yksi mustaihoinen suomalainen sotilaskin, joka kuoli aivan sodan viime hetkinä Viipurinlahden taisteluissa. Homma-foorumilla luonnollisesti naureskeltiin asiaan vaikuttaneen lumen keskellä väärä suojaväri. Hohhoijakkaa.

Ainakaan omiin korviin ei ole kantautunut tietoa 50- tai 60-luvulla Suomessa pysyvästi asuneista mustista muusikoista. 60-luvulla tälläisiä toki näkyi ulkomaan ihmeinä ja Kultsallakin esiintyi muutamia soul-suuruuksia.
Tiettävästi ensimmäinen suomalaisessa yhtyeessä esiintynyt musta jannu oli trinidadilainen Francis Looby, joka oli vähemmän yllättävästi tullut mimmin perässä Suomeen. Hänellä oli tanssitrio, joka soitti muun muassa Linnanmäen Peacockissa. Näistä hommista hänet pyydettiin mukaan Lido Salosen 'Kalevala'-yhtyeeseen, jossa hän soitti gonga-rumpuja ja lauloi taustoja. Looby pyöri enemmän ja vähemmän aktiivisesti bändin mukana pitkään senkin jälkeen, kun Albert Järvinen ja Remu olivat joutuneet lähtemään bändistä. Levylle asti Loobyn soittoa ei kuitenkaan tainnut tulla, sillä levyttäessä 1972 musiikki oli muuttunut rokkiboogiesta ja Santanismista enemmän progeksi.

Järviseen liittyy myös toinen Suomessa asunut musta muusikko; amerikkalainen Eddie Boyd. Järvinen muiden helsinkiläisten muusikoiden kanssa soitti jameissa Boydin taustalla ja kuului bändiin, joka lähti rundaamaan pakulla ympäri Eurooppaa. Eddie Boyd oli Yhdysvalloissa tehnyt oikeasti menestyneitä blues-sinkkuja 50-luvulla ennen Suomeen tuloaan (mimmin perässä hänkin). Boyd olikin jo vanhempi stara ja kiertueella hänen ja yhtyeen pikkupoikien välit olivat välillä aika heikot. Eddie Boyd asui Kalliossa kuolemaansa asti 90-luvun alkuun.

Kolmas kirjassa mainittu muusikko oli Billy Carson. Mies oli ikäisilleni tutumpi ensin 'Hymyhuulet' sarjasta, jossa ajan kuvan mukaisesti kaksi maahanmuuttajaa ihmetteli sketseissä suomalaisia. Vielä kuuluisampi pesti oli tietysti 'Hyvät herrat' sarjassa. Näin ollen itselleni oli yllätys Elävän arkiston pätkä, missä sheidsit silmillä ilman paitaa soittava Jukka Tolonen Bandin rumpali oli sama jannu. Ja funkkasi aika tykisti.

Se Järvisestä. Takaisin mustiin muusikoihin.

Sitten tietysti Caron, mutta häntä en nyt varsinaisesti pidä muusikkona vaikka olenkin nähnyt hänet liikuttamassa suutaan taustanauhan kanssa Kymenlaakson messuilla vuonna 1988. Vertaus nykymaailmaan tarkoittaisi varmaan jotain Martina Aitolehden tyylistä 'esiintymistä'. Nauhaa soitti täydellisessä henkselijuppipuvussa ja samaan aikaan tunteella bailaava ja laulava juppi (päivän sänki leuassa). Näky oli traumatisoiva.

Vuoden 1990 jälkeen musta ihminen ei ole Suomen kaupungeissa ollut enää harvinaisuus. Tosin somaleiden ollessa pääjoukko ei Suomi ole ehkä saanut uutta musikaalista verta. Minulla on nimittäin sellainen vahva etninen ennakkoluulo, etteivät he ole Afrikassa hirveän tunnettuja muusikoita. Liekö syynä useimpien ryppyotsainen tulkinta koraanista vai mikä?

Tosin islam ei ole estänyt esimerkiksi malilaisia, senegalilaisia tai vaikkapa tuaregeja soittamasta erittäin pätevää musaa. Nämä ovat kuitenkin niin marginaalisia ryhmiä, että jäämme edelleen odottamaan toisen polven mustien emigranttien omia musiikkivirityksiä. Tälläisiä tuntuu olevan todella vähän, vaikka mukaan laskisi kaikki Mirel Wagnerit ja muut.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Piirpaukkeen ja Hasse Wallin kautta senegalilaisia muusikkoja on Suomessa nähty 80-luvun alkupouolelat lähtien (Badu Ndjay taisi olla eka?).

Rolf Jacksen kirjoitti...

Totta. Ja sitten tämä J. Karjalaisen kanssa soittanut. Aika pitkälti perkussionisteja, muttei 'artisteja'.

Anonyymi kirjoitti...

Malang Cissokho (soittimena kora) taisi olla tyypin nimi (soitti myös joillain Piirapukkeen levyillä).

Anonyymi kirjoitti...

FRANCES LOOBY KALEVALA
JOKU SUDANILAINEN JÄTKÄ DAVE LINDHOLM