torstai 6. lokakuuta 2011

Solid Space - Space Museum 1982

Space Museum oli lyhytikäisen Solid Space-duon ainoaksi jäänyt julkaisu, joka julkaistiin 1982 vain kasettina. Tästä syystä yhtyettä ei ole hirveästi eilisen tähteitä tonkivassa musiikimediassa näkynyt. Kiitos internet-ajan, tälläisetkin täydelliset osbuurisuudet löytyvät (mikäli kiinnostaa tonkia).

Solid Space putoaa johonkin jälkipunkin, uuden aallon, futun ja uusromatiikan maastoon. Mikäli äskeinen yletön genre-pudottelu oli hämmentävä, niin lisätään soundien puolesta nykyaikainen 'coldwave'.

Duon musiikki 'futuristisine' sanoituksineen muistuttaa myöhemmän Spacemen 3:sen, Silver Applesin ja Kraftwerkin sekoitukselta. Monotonisen laulun alle soitetut idioottimaisen yksinkertaiset, mutta hypnotisoivat kitarajutut ja analogisten halpissyntsien pörinä ovat sympaattisia. Köpö rumpukone nakuttaa taustalla kuivaa tahtiaan.

Toisaalta monotonisuus on mainittu ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että kappaleet kuulostavat pääpiirteissään parhaimmilta ensimmäiset puoli minuuttia. Sen jälkeen sympaattiselta ja usein lopulta tylsiltä. Mutta jos ylläolevan namedroppauksen bändit putoavat, niin kannattaa ehdottomasti tutustua tähänkin äänitteeseen.

Ei kommentteja: