keskiviikko 12. lokakuuta 2011

The Tornados - Telstar 1962



Avaruuskilpailun aallon harjalla ratsastanut Telstar (nimetty viisi viikkoa aikaisemmin laukaistun televisio-satelliitin mukaan) oli historiallinen brittisingle syystä, että se nousi kotimaan listaykkösen lisäksi myös Yhdysvaltojen listahuipulle. Tuosta vuosikymmenestä lähtien britit miehittivät tuota sijaa enemmän ja vähemmän vakituisesti. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun brittiartisti pystyi moiseen.

Kappale on periaatteessa ajallensa tyypillinen instrumentaali'rautalanka', joka poiki tajuttoman joukon jäljittelijöitä. Pinnan alta raaputtaessa biisi on listasijoituksensa lisäksi pioneeri myös parissa muussa asiassa.

Yhtye Tornados oli aikansa huippu 'rautalankabändejä' ja soitti erinäisten laulajien taustalla. Yhtye oli kuitenkin lähinnä työkalu, jota kappaleen tekijä ja tuottaja Joe Meek käytti.

Joe Meek oli 1920-luvun lopussa syntynyt tuottaja, joka Telstarin lisäksi teki joukon muitakin menestyneitä kappaleita (joista kuitenkaan mikään ei pystynyt päihittämään Telstarin myyntilukuja). Telstar oli ensimmäisiä kappaleita, joita tehtiin kokonaisuutena studiossa. Vielä tähän aikaan biisit purkitettiin yleisesti 'livenä', mutta Telstariin lisättiin ulkopuolisia soundeja, joiden huhuttiin tulleen itse satelliitista. No, joka tapauksessa levylle tuli kappaleen alkuun ja loppuun hivenen 'outoja' avaruusääniä. Aiemmin kuunneltuna levyn kostettimilla soitetun leadin sivuutti, mutta tarkemman tiedon kanssa siihen kiinnitti tällä kertaa enemmän huomiota. Kyseessä on nimittäin clavioline, joka oli aikansa ensimmäisiä massavalmistuksessa olleita sähköisiä kosketinsoittimia. Claviolinen soundihan se on, mikä vie kappaletta eteenpäin.
Kappaleen melodia kuitenkin johti plagiointisyytteeseen ranskalaisen klassisen musiikin sävellyksen kanssa. Meek ei näin ollen saanut elinaikanaan penniäkään kappaleen rojalteista. Syyte kumoutui kuitenkin myöhemmin.

Itse mies äänten ja kappaleen takana on mielenkiintoinen. Biisi nosti hänet tuotantokuuluisuudeksi, jolla oli varaa lempata sivuun artistiyhteistöitä muun muassa David Bowien ja Beatlesin kanssa. Hän nauhoitti sen ajan mittapuulla katsottuna omassa huippustudiossaan nauhamusiikkia avaruusteemalla (valitettavasti nauhamanipulointi teki soitinten vireistä kuuntelukelvottomia).

Meek kärsi kuitenkin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota ei varmasti helpottanut hänen massiivinen amfetamiinin käyttö. Hän oli varma, että levy-yhtiö salakuunteli häntä ja varasti hänen ideansa. Myöskään tuohon aikaan kriminalisoitu homoseksuaalisuus ja sillä häntä kiristäminen eivät helpottaneet oireita.

Muita fiksaation aiheita olivat Buddy Holly ja tuonpuoleinen/kuolemanjälkeinen elämä (hän teki öisiä nauhoituksia hautausmailla saadakseen henkien ääniä narulle). Meek tappoi itsensä ja vuokraemäntänsä haulikolla Buddy Hollyn kahdeksanvuotiskuolinpäivänä 1967, vain 37 vuoden ikäisenä.

1 kommentti:

Tarkkailija K kirjoitti...

Kieltämättä tuo on kunnon prototeknoa tuon claviolinen ansiosta. Tuolla muuten kerrotaan enemmänkin tuosta vempeleestä: http://youtu.be/UBmZA8fzOLk